Uusimmat

Tsekkaa kunnon kasa tämän hetken parhaan tv-sarjan, eli HBO:n True Detectiven Making of-videoita

18.02.2014 22:56 Muropaketin toimitus

Tarjolla myös sarjaa inspiroinut The King in Yellow-kirja ilmaiseksi.

Ei spoilata sen enempää, jos et ole vielä tutustunut HBO:n uskomattoman hienoon True Detectiveen. Nic Pizzolatton luoma ja käsikirjoittama ja Cary Fukunaman ohjaama sarja on parasta televisiota todella pitkään aikaan. Sen pääosissa nähdään Matthew McConaughey ja Woody Harrelson. Suomessa sarjaa voi seurata HBO Nordicilta. Kahdeksan osaa sisältävää 1. kautta on esitetty jo viiden jakson verran. Sitä on tarkoitus tehdä lisää, mutta 2. kaudella päähenkilöt vaihtuvat. Ilmeisesti vähän samaan tyyliin kuin American Horror Storyssa.

Niille jotka ovat sarjaa jo katsoneet suosittelemme alempaa löytyviä Making of-videoita. Reilun neljän minuutin mittaiset videot sisältävät mukavan määrän lisäinformaatiota.

True Detectivessa on paljon viittauksia Robert W. Chambersin vuonna 1895 julkaisemaan kauhu-, ja yliluonnollisia elementtejä sisältävään The King in Yellow-kirjaan. Sarjaa voi katsoa, vaikka kirja ei olisikaan tuttu, mutta siitä saa paljon enemmän irti jos on lukenut kirjan, ja tietää kuka on Keltainen Kuningas ja mikä paikka on Carcosa.

io9-sivusto julkaisi viime viikolla hyvän artikkelin, joka käsittelee sarjan viittauksia kirjaan.

Koko The King in Yellow-kirjan Kindle-version voit ladata ilmaiseksi täältä.

Teksti: Aki Lehti
Lähde: Youtube 

Muropaketin uusimmat