Uusimmat

Unohda Jurassic Park – DNA happanee 1,5 miljoonassa vuodessa

11.10.2012 15:18 Muropaketin toimitus

Jurassic Park

Tuoreimpien tutkimusten mukaan Jurassic Park kloonattuine dinosauruksineen jää pelkäksi fiktioksi, sillä DNA-molekyyli ei kestä ajan hammasta kovin hyvin.

Viime aikoina julkisuudessa on väläytelty puolivakavissaan ideoita dinosaurusten kloonaamisesta niiden luista löydetyn DNA:n avulla. Uudesta Seelannista tehtyjen luulöytöjen parissa tehdyt tutkimukset ovat kuitenkin jättämässä kyseiset aikeet pelkäksi haaveeksi.

Kööpenhaminan yliopiston Morten Allentoftin ja Murdoch University -yliopiston Michael Buncen johtava paleontologiryhmä tutki 158:aa sukupuuttoon kuolleen Moa-jättiläislinnun luuta, jotka olivat 600-8000 vuotta vanhoja. Tutkimuksissa paljastui, että DNA:n puoliintumisaika on vain 521 vuotta. Tämä tarkoittaa sitä että, että kyseisen aikavälin jälkeen aina puolet jäljellä olevista ehjistä nukleotidisidoksista ovat purkautuneet.

Ryhmän ennusteen mukaan ihanteellisissakin olosuhteissa, eli noin viiden asteen pakkasessa, käytännössä kaikki sidokset olisivat hajonneet noin 6,8 miljoonassa vuodessa. DNA:sta olisi kuitenkin tullut lukukelvotonta paljon aiemmin, noin 1,5 miljoonan vuoden ikäisenä. Dinosaurukset katosivat noin 65 miljoonaa vuotta sitten, joten niiden perimästä on tuskin mitään jäljellä. ”Tämä vahvistaa yleiset epäilyt siitä, että väitteet DNA:n löytymisestä muinaisista dinosauruksista tai meripihkaan jääneistä hyönteisistä ovat virheellisiä”, totesi University of Sidneyssä työskentelevä laskennallinen evoluutiobiologi Simon Ho.

Nähtäväksi kuitenkin jää, voidaanko tutkimusryhmän tulokset toistaa esimerkiksi ikijäästä löytyneiden raatojen tapauksessa. Lisäksi tutkimuksen mukaan näytteen ikä vastasi vain 38,6 prosenttisesti DNA:n hajoamisesta, joten DNA:n säilymiseen vaikuttavat selkeästi muutkin tekijät kuin aika.

Teksti: Janos Honkonen
Lähde: Nature