Uusimmat

Upea Fargo-tv-sarja saa kolmannen tuotantokauden

25.11.2015 19:51 Aki Lehti

Emmynkin voittanut musta komedia jatkuu ensi vuonna.

FX-kanava on tilannut kolmannen tuotantokauden saman nimiseen Coenin veljesten ohjaamaan elokuvaan perustuvaa Fargo-tv-sarjaa. Muun muassa Emmy- ja Golden Globe -palkinnon voittaneen sarjan puuhamiehenä jatkaa edelleen sarjan luoja Noah Hawley.

Ensimmäisellä kaudella sarjan pääosissa nähtiin Billy Bob Thornton ja Martin Freeman.

Tällä hetkellä pyörivällä Fargon 2. kaudella hypättiin ajassa taaksepäin vuoteen 1979 ja nyt pääosissa ovat Patrick Wilson yhdessä Ted Dansonin ja Jean Smartin sekä Kirsten Dunstin kanssa. Kakkoskautta on vielä kolme jaksoa jäljellä, mutta jo nähdyn seitsemän perusteella tämä kausi taitaa olla vielä ensimmäistäkin parempi.

Vielä ei ole selvillä mihin vuoteen tuleva 3. kausi sijoittuu tai keitä siinä näyttelee.

Fargoa esittää Suomessa HBO Nordic.

Lähde: FX

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat