Uusimmat

Uusi Ihmemies MacGyver sai kylmää kyytiä – pilotti pitää kuvata uusiksi

19.06.2016 10:10 Aki Lehti

X-Men-leffoista tuttu Lucas Till on pääosassa ensi syksynä Yhdysvalloissa alkavassa CBS-kanavan Ihmemies MacGyver -sarjan uusintaversiossa.

Kehitteillä oleva Ihmemies on uusi versio alkuperäisestä sarjasta. Se kertoo vähän päälle parikymppisestä MacGyverista, jonka salainen organisaatio palkkaa ratkomaan ongelmia ja estämään onnettomuuksia omaperäisillä tavoilla. Richard Dean Anderson ei ole mukana uusissa jaksoissa.

Uusintaversio on vaikeuksissa ennen kuin projekti on saatu edes kunnolla käyntiin. MacGyverin jo valmis pilottijakso kuvataan kokonaan uusiksi uudella konseptilla, mitä ikinä se tarkoittaakaan. Ohjaajana toimii Kirottu 2 -leffasta tuttu James Wan.

Deadlinen mukaan uuden version showrunnerina toimii Peter Lenkov, ja näyttelijäkaarti on mennyt kokonaan vaihtoon lukuunottamatta pääosanesittäjä Tilliä ja George Eadsia. Uutena kasvona mukana on ainakin 21 Jump Streetistä tuttu Justin Hires.

Ohjaaja Wanin piti alun perin ohjata alkuperäinen pilotti, mutta hänet korvattiin aikatauluongelmien takia muun muassa Californicationia tehneellä David Von Anckenilla. Nyt Wan toimii myös vastaavana tuottajana.

Eads esittää entistä CIA-agentti Jack Daltonia, joka seikkailee ympäri maailmaa MacGyverin kanssa. Hiresin hahmo on nimeltään Wolt Bozer, MacGyverin kunnianhimoinen kämppäkaveri, joka viihdyttää häntä kotona (!?).

Projektissa on mukana onneksi myös Henry Winkler, alkuperäisen Ihmemiehen tuottaja.

macgyver-social-570x298

Lähde: Deadline

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat