Vertigon ensi kesän julkaisut – Sandmania ja Lohikäärmetatuoitua tyttöä
Kun Vertigo-linjan pitkäaikainen johtaja Karen Berger erosi tehtävistään, monet tulkitsivat tämän niin, että linja on mennyttä. Julkaisuputkessa on kuitenkin kaikkea mielenkiintoista.
Karen Bergerin siirtyminen pois DC:n Vertigo-linjan ruorista joulukuun alussa sai monet pelkäämään, että vaihtoehtoisiin ja rakempiin sarjakuviin keskittyvää linjaa oltaisiin ajamassa alas. DC:n myynti- ja markkinointipuolen johtoportaassa vaikuttavat Bob Wayne ja John Cunningham lievittävät kuitenkin fanien pelkoja ICv2:lle antamassaan haastattelussa.
”Kun tarkastelemme Vertigoa DC:n osana, oikea buzzword tähän olisi puhua siitä yhtenä kulmakivistämme. Kaikki varmasti tietävät, että Vertigo on ollut DC:llä koti uraauurtaville arvostelumenestystä saaneille tarinoille, enkä näe tämän tilanteen muuttuvan vuonna 2013 tai sen jälkeenkään”, luonnehti tilannetta Cunningham. ”Itse asiassa jos katsotaan San Diegon ja New Yorkin Comic-Coneissa tehtyjä vuoden 2013 julkistuksia, niiden spektri oli niinkin laaja kuin Scott Snyderin ja Sean Murphyn The Wake, uusi Jeff Lamire -sarja, Trillium, tottakai Sandmanin pariin palaava Neil Gaiman, sekä julkaisussa olevat The Girl with the Dragon Tattoo -sarjakuvat sekä monet Fables-tuotteet.”
Vertigon julkaisuputkesta löytyy ensi touko-elokuun välillä seuraavat tuotteet:
Toukokuu
Get Jiro! – Anthony Bourdain / Joel Rose
The Girl with the Dragon Tattoo – kirja 2 – Denise Mina
Shooters – Eric Trautmann & Brandon Jerwa
Kesäkuu
The Annotated Sandman vol 3 – Neil gaiman
Django Unchained – Django Tarantino
Gone to Amerikay – Derek McCullough
Lucifer Book 1 – Mike Carey
Preacher Book One – Garth Ennis
Sweet Tooth vol 6: Wild Game – Jeff Lemire
Heinäkuu
Hellblazer: Death and Cigarettes – Peter Milligan
Black Orchid – Neil Gaiman
Fairest vol. 2: Hidden Kingdom – Lauren Beukes
Saga of the Swamp thing Book Four – Alan Moore
Saucer Country vol. 2: The Reticulan Candidate – Paul Cornell
Elokuu
The Animal Man Omnibus – Grant Morrison
Beware the Creeper – Jason Hall
Right State – Mat Johnson
The Sandman Omnibus vol. 1 – Neil Gaiman
Teksti: Janos Honkonen
Lähde: Comics Beat / ICv2