Uusimmat

Viime vuoden kehutuin sarja alkaa tänään Yle TV2:lla

13.01.2016 17:28 Aki Lehti

Mr Robot -sarja voitti juuri kaksi Golden Globe -palkintoa.

Mr Robot alkaa vihdoinkin myös Suomessa. Viime kesänä Jenkeissä alkanut sarja on kehuttu maasta taivaisiin, ja voittikin juuri parhaan draamasarjan Golden Globen. Myös sarjassa näyttelevä Christian Slater sai pystin parhaasta sivuroolista.

Mr Robot kertoo Rami Malekin esittämästä antisosiaalisesta mielenterveysongelmista kärsivästä hakkerista nimeltä Elliot. Sarjan on sanottu muistuttavan Fight Club -elokuvaa.

Mr. Robotin ensimmäinen jakso nähdään tänään 13. tammikuuta klo 21.00. YLE TV2-kanavalla.

Jaksot ovat katsottavissa Yle Areenassa 14 päivän ajan tv-esityksen jälkeen.

mr robot

Lähde: Yle

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat