Uusimmat

Weekend Festivalin yleisön virtsa laajan tutkimuksen kohteena

18.02.2016 17:25 Muropaketin toimitus

Tutkimus selvittää, soveltuuko festareilta kerättävä virtsa lannoitteeksi.

Helsingissä järjestetyllä Weekend Festivalilla sekä Tammerfestissä ja Puntala-Rockissa kerättiin viime kesänä talteen juhlijoiden virtsaa erityistä tutkimusta varten. Tampereen ammattikorkeakoulun, Huussi ry:n ja Suomen ympäristökeskuksen hankkeen tarkoituksena oli selvittää, voiko festivaaliyleisön virtsaa käyttää lannoitteena.

– Suurimmat määrät tutkimusaineistoa saimme talteen Weekend Festivalilla, kertoo hankkeen projektipäällikkö Eeva-Liisa Viskari Tampereen ammattikorkeakoulusta.

– Weekend Festivalilla miesten pisoaareista saadut virtsaerät oikeastaan pelastivat meidän tutkimuksemme, Viskari toteaa Yle Uutisten haastattelussa.

Virtsat kerättiin erityisillä siirrettävillä festarivessoilla, joita kokeiltiin ensimmäisen kerran jo kesällä 2014.

Juuri julkistettujen tutkimustulosten mukaan virtsaa on turvallista käyttää lannoitteena. Virtsasta ei löytynyt bakteereja, kuten salmonellaa, jotka estäisivät lannoitekäytön. Siitä löytyi kuitenkin hieman lääkeainejäämiä, kuten tulehduskipulääkkeitä, antibiootteja ja masennuslääkkeitä, mutta ne eivät kuitenkaan todennäköisesti vaikuttaisi viljakasveihin.

Seuraavaksi Biourea-tutkimus jatkuu viljelykokeilla. Silloin saadaan lisää tietoa siitä, miten virtsa soveltuu lannoitteeksi.

Weekend Festival järjestetään tänä vuonna Helsingin Kyläsaaressa 5.-6. elokuuta.

WEEKEND-LOGO-2016

Lähde: Visual Media

Muropaketin uusimmat