Uusimmat

Epic Games Store on maksanut miljoonia ilmaispeleistä, mutta se todellakin kannattaa

04.05.2021 09:00 Muropaketin toimitus

Epic Gamesin tuoreen oikeusjutun asiakirjat paljastavat, kuinka paljon yhtiö on maksanut pelikauppansa jakamista ilmaispeleistä.

Epic Games Store on jakanut melkein avautumisestaan asti yhden tai kaksi ilmaista peliä viikoittain. Nyt tuoreen Applen kanssa käydyn oikeustaistelun asiakirjat paljastavat, kuinka paljon Epic on maksanut tästä lystistä.

Kuten Kotaku kertoo, ovat peleistä maksetut summat vaihdelleet villisti pienten ja suurten pelien välillä. Esimerkiksi Batman: Arkham -pelikokoelmasta Epic maksoi 1,5 miljoonaa dollaria, kun taas esimerkiksi pikkupeli Rime kustansi vain 45 000 dollaria.

Oikeusjutun asiakirjoissa listataan kaikkiaan 38 ilmaispelin hinnat, jotka ovat ilmeisesti Epicin kampanjan alusta vuodelta 2019. Näihin peleihin Epic upotti 11,658 miljoonaa dollaria.

Ilmaispelit ovat kuitenkin kannattaneet.

Ilmaispelien jakamisen on alusta lähtien ollut tarkoitus hankkia Epicille lisää asiakkaita, ja se on todellakin toiminut. Kotakun mukaan Epic on onnistunut hankkimaan miljoonia uusia käyttäjiä siten, että kustannukset yhtä käyttäjää kohtaan ovat olleet vain joitakin dollareita tai senttejä. Jos käyttäjä on sitten ostanut yhdenkin pelin täyteen hintaan, on investointi heti tuottanut voittoa.

Ilmaispelikampanja on siis auttanut Epic Games Storea nousemaan todelliseksi kilpailijaksi Steamin rinnalle.