Uusimmat

Far Cry 5:n laajennuksissa luvassa marsilaisia ja eläviä kuolleita – Season Pass tuo yllättävän bonuksen

05.02.2018 10:52 Muropaketin toimitus

Maaliskuussa ilmestyvän Far Cry 5:n laajennuksista on julkaistu lisätietoja. Season Pass -tilaajat saavat bonuksena kesällä ilmestyvän Far Cry 3 Classic Editionin.

Pian ilmestyvä Far Cry 5 sijoittuu Yhdysvaltoihin, mutta pelin laajennuksissa päästään myös kaukaisempiin maisemiin. Ubisoft on nimittäin julkistanut, että pelin kolme tulevaa DLC-lisäosaa tarjoilevat toinen toistaan erikoisempia tilanteita.

Hours of Darkness -laajennuksessa pelaajat matkaavat ajassa Vietnamin sotaan, ja Dead Living Zombiesissa puolestaan kamppaillaan eläviä kuolleita vastaan b-leffojen tyyliin. Kolmas laajennus Lost on Mars vie pelaajan nimensä mukaisesti Marsin pinnalle kamppailemaan marsilaisia vastaan.

Kaikki kolme laajennusta sisältyvät pelin Season Passiin, eli kausikorttiin, joka tuo mukanaan myös yllättävän bonuksen. Kaikki Season Pass -tilaajat saavat ilmaiseksi kesällä julkaistavan Far Cry 3 Classic Editionin, jonka Ubisoft on juuri julkistanut.

Kyseessä on ilmeisesti vuonna 2012 ilmestyneen Far Cry 3:n yksinpeliversio, joka julkaistaan Xbox Onelle, PlayStation 4:lle ja PC:lle ensi kesänä. Season Passin ostajat saavat uudelleenjulkaisun neljä viikkoa ennen kuin se tulee yleiseen myyntiin.

PC:llä Season Passin kerrotaan sisältävän Classic Editionin sijaan Far Cry 3:n täyden version. Toistaiseksi ei ole tiedossa, onko Far Cry 3 Classic Editioniin tehty mitään uudistuksia vai onko kyseessä käytännössä sama peli kuin kuusi vuotta sitten.

Alta näet Far Cry 3: Classic Editionin lyhyen trailerin, sekä Far Cry 5:n DLC-laajennusten esittelykuvan. Far Cry 5 ilmestyy 27. maaliskuuta.