Kingdom Hearts 3:n Switch-käännös ja aiempien pelien Xbox One -versiot mahdollisia

17.07.2017 14:05 | Muropaketin toimitus | 243

Ensi vuonna ilmestyvä Kingdom Hearts 3 voisi tulevaisuudessa ilmestyä myös Nintendo Switchille, toteaa pelisarjan pääkehittäjä Tetsuya Nomura. Hänen mukaansa myös aiempien pelien HD-käännökset voisivat kenties ilmestyä tulevaisuudessa myös Xbox Onelle.

Viikonloppuna julkistettiin, että odotettu Kingdom Hearts 3 ilmestyy viimein ensi vuonna. Nyt pääkehittäjä Tetsuya Nomura on kommentoinut sarjan mahdollisia käännöksiä eri alustoille, kertoo Destructoid.

Kingdom Hearts 3:n on vahvistettu ilmestyvän PlayStation 4:lle ja Xbox Onelle, mutta myös Nintendo Switchille kääntyminen on Nomuran mukaan mahdollista. Hän kuvailee Switchin olevan ”kiinnostava alusta”, mutta kehittäjät eivät halua lähteä työstämään mahdollista Nintendo-versiota samaan aikaan muiden alustojen kanssa.

”Toistaiseksi keskitymme niihin alustoihin, joille Kingdom Hearts 3:n on julkistettu ilmestyvän”, Nomura toteaa. ”Ehkäpä sen jälkeen alamme miettiä muita mahdollisuuksia.”

Destructoid kertoo myös, ettei Nomura pidä mitenkään mahdottomana aiemmin ilmestyneiden Kingdom Hearts -pelien kääntymistä Xbox Onelle. Tähän mennessä sarjan pelejä on ilmestynyt PlayStationin ja Nintendon konsoleille, sekä mobiililaitteille, mutta ei Xboxille.

Kuten eilen kerroimme, Kingdom Hearts 3:n uusi traileri paljastaa peliin sisältävän Disneyn ja Final Fantasyn hahmojen lisäksi myös Pixar-leffoista tuttuja hahmoja ja tapahtumapaikkoja. Viikonloppuna julkaistussa trailerissa päähenkilöt muuttuvat leluiksi ja astuvat Toy Story -elokuvista tuttuun lastenhuoneeseen.

Kingdom Hearts 3 ilmestyy vuonna 2018, mutta tarkkaa julkaisupäivä ei ole tiedossa.