Muropaketti sai uuden logon
Muropaketti on ottanut tänään käyttöön uuden logon. Uudistuksella ilmennetään sivuston elinvoimaisuutta ja eteenpäin menemistä.
Muropaketin visuaalista ilmettä päivitettiin hienovaraisesti kesäkuussa, ja nyt uudistukset ulottuvat myös logoon.
Otavamedian ylläpitämän sivuston vanha logo – ja etenkin sen vuosikaudet hymyillyt pikkupoika – koettiin vanhanaikaiseksi ja heikosti nykymuotoista Muropakettia kuvaavaksi. Ikinuori vesa kun ei vilkkaammallakaan mielikuvituksella tuonut mieleen muropakettia, eikä myöskään viitannut millään tavalla sivuston käsittelemiin aiheisiin.
Vanha logo oli monelle tuttu MuroBBS:stä, ja keskustelufoorumin sulkeminen huhtikuussa kannusti osaltaan ottamaan askeleen eteenpäin.
Muropaketin uuden logon lähtökohtana on M-kirjain, joka muodostaa avatun muropaketin, eräänlaisen runsaudensarven.
Logo hyödyntää elokuvien, pelien ja pelikoneiden visuaalisia keinoja: vahvaa perspektiiviä, voimakasta kontrastia ja liikkeen illuusiota. Katsojasta riippuen logo voi tuoda myös mieleen Batmanin tai Teräsmiehen tunnuksen, mikä sopii luonnollisesti hyvin yksiin Muropaketin käsittelemien aiheiden kanssa.
Uuden logon teksti haluttiin pitää tunnistettavana vanhasta, joten siihen tehtiin vain pieniä muutoksia. Näin käyttäjälle tuttu vaikutelma säilyi logon kokonaisilmeessä, vaikka kuvallinen puoli eli liikemerkki merkittävästi muuttuikin.
Muropaketin uuden logon on suunnitellut Tekniikan Maailman AD Arttu Kauranne yhteistyössä ulkoasupäällikkö Ari Hirvosen kanssa.