Uusimmat

Samsung kaappasi taas ykköstilan jenkkimarkkinoilla, Android valtaa alaa Euroopassa

11.08.2017 15:52 Muropaketin toimitus

Samsungilla pyyhkii hyvin ainakin Yhdysvalloissa. Toukokuussa päättyneellä kolmen kuukauden tarkastelujaksolla korealaisvalmistaja on Kantarin tilastojen mukaan ykköspaikalla.

Tilaston tarkastelujaksolle osuu sopivasti Galaxy S8- ja S8 Plus-mallien julkistus, joiden ansiosta Samsungin markkinaosuus oli 36,2 prosenttia, niukasti enemmän kuin Applen 34 prosenttia. Viime vuonna samalla jaksolla Samsung oli itse asiassa vielä suuremmassa johdossa, sillä S7-sukupolven puhelimet ehtivät myyntiin vielä aiemmin.

Koko Yhdysvaltojen myydyimpien mallien top10-lista on puhtaasti kahden kauppaa, sille mahtuu tasan viisi Samsungin ja viisi Applen tuotetta. Toisen korealaisjätin LG:n uutuusmalli G6 yltää sijalle 13, markkinoista se vastaa vaivaista 1,3 prosentin osuutta. Käyttöjärjestelmien osalta ero on selvä, Android-puhelimille liikenee 64,8 prosenttia, iOS-tuotteille 34 prosenttia. Windows pitää kolmossijaa 1,1 prosentilla ja Blackberrylle jää 0,1 prosenttia. Muille ei ole sija tilastoissa edes yhden desimaalin verran.

EU5-maissa, joihin kuuluvat Iso-Britannia, Saksa, Ranska, Italia ja Espanja Androidin osuus oli peräti 79,5 prosenttia. Nousua vuoden takaiseen oli 2,8 prosenttiyksikköä. Applen iOS-laitteiden osuus samalla alueella oli 18,4 prosenttia.

Kiinassa ykköstilaa pitää tiukasti hallussaan Huawei 28,3 prosentin osuudellaan. Apple-laitteiden osuus kiinalaismarkkinoilla on 19,2 prosenttia.

 

Muropaketin uusimmat