Uusimmat

Intel esitteli uusia neliydinprosessoreita

24.10.2006 14:59 Ville Suvanto

Intel on esitellyt uusia neliydinprosessoreita usean prosessorin serverilaitteistoihin ja tarkoituksena on ollut kertoa yrityksen asiakkaille ja sijoittajille, että tulevat Xeon MP -tuotteet ovat aikataulussa ja toimitusten on määrä alkaa ensi vuoden kolmannella neljänneksellä.

Intel oli vähäsanainen Tigerton-koodinimellisestä prosessorista, mutta X-bit labsin lähteet kertovat, että prosessori tullaan julkaisemaan yhdessä Caneland-alustan kanssa. Canelandissa on käytössä Clarksboro-koodinimellinen piirisarja, joka tukee FB-DIMM-muisteja ja siinä on tuki neljälle prosessorille eli yhteensä laitteistosta löytyy 16 ydintä. Tigertonissa ei siis tulla näkemään prosessoriin integroitua muistiohjainta taikka mukautuvampaa prosessoriväylätekniikkaa erillisten väylien sijaan.

Tigerton on Intelin ensimmäinen Core-arkkitehtuuriin perustuva MP-prosessori ja se nähtiin ensimmäisen kerran tiekartoissa jo vuoden 2005 lopulla. Yritys julkisti tiekartan virallisesti pari kuukautta myöhemmin IDF-tapahtumassa, jossa selvisi myös, että Whitefield- ja Dunnington-prosessorit tulevat niin ikään ensi vuoden puolella.

X-bit labs, Intel Shows Off Quad-Core Chips for Multi-Processor Servers