Uusimmat

Intel avaa uuden laboratorion Israeliin

06.11.2006 17:15 Ville Suvanto

Intel on ilmoittanut avaavansa moniytimellisten prosessoreiden tutkimukseen keskittyvän laboratorion Haifaan, Israeliin. Laboratoriossa itsenäisillä ohjelmistokehittäjillä on mahdollisuus kehittää ja testata ohjelmistojaan Intelin prosessoreilla. Asian julkaisu tapahtui Intel Developer Forumissa Tel-Avivissa, Israelissa, johon otti osaa 1500 vierasta ja 30 luennoitsijaa Inteliltä ja muilta yrityksiltä. Tapahtumassa Intel oli samalla demonstroinut prosessoreidensa toimintaa grafiikkaprosessoinnissa filmiyrityksiä silmällä pitäen.

Intel on myös yhdessä Micronin kanssa ilmoittanut sijoittavansa neljännen yhteisen NAND-flash-muistipiirejä valmistavan tuotantolaitoksen Singaporeen. Laitos aloittaa tuotannot vuoden 2008 jälkimmäisellä puoliskolla ja käyttää pääasiassa 50 nanometrin prosessia. Intelin ja Micronin yhteisyritys IM Flash Technologies perustettiin tämän vuoden tammikuussa ja se on tuottanut NAND-piirejä 300 millimetrin piikiekoille Mannasissa, Virginiassa ja Lehissä, Utahissa valmistus alkaa ensi vuoden alussa. Piirejä valmistetaan myös Micronin aiemmalla tehtaalla Boisessa, Idahossa.

EETimes, Intel opens Israeli multiprocessor laboratory

EETimes, Intel, Micron select Singapore for NAND flash fab

Muropaketin uusimmat