Uusimmat

Zunen myynti alkanut vaisusti

15.11.2006 14:39 Juha Kokkonen

Microsoftin suuresti ennakkohypetetyn Zune-multimediasoittimen myynti on alkanut hieman vaisuissa merkeissä. Monesti ennalta hehkutetuista uutuustuotteista tulee jopa pulaa heti ensimmäisen myyntipäivän aikana, mutta eilen myyntiin tulleen Zunen kohdalla tilanne tuntuu olevan hieman toinen. ZDNetin toimittaja on kierrellyt San Fransiscon elektroniikkaliikkeitä, joista useammassa Zunea ei ollut vielä edes saatavilla. Eräässä kaupassa laitetoimituksen kerrottiin viivästyneen, kun taasen toisessa Zunet eivät olleet tarkoituksella vielä osana myyntiohjelmaa. Liikkeissä joissa Zunea oli saatavilla, myynti oli alkanut tasaisen varovaisesti. Haastatelluilta asiakkailta Zune sai varovaisen kiinnostunutta huomiota.

Euroopan kauppojen hyllyille Zune saapuu vasta aikaisintaan ensi vuoden puolella, joten tällä hetkellä 30 gigatavun kiintolevyllä ja kolmen tuuman QVGA-näytöllä varustettu 249 dollarin hintainen soitin on vain Yhdysvaltojen markkinoiden herkkua.

ZDNet, Zune moving at slow tempo