Huhu: AMD:n DDR4-emolevyt julkaistaan maaliskuussa
Planet3DNow on kysynyt nimettömäksi jättämältään emolevyvalmistajalta aikataulua AMD:n seuraavan sukupolvien DDR4-tuellisten emolevyjen julkaisulle. Sivuston mukaan emolevyvalmistaja odottaa uuden alustan julkaisun tapahtuvan jo maaliskuussa ensi vuonna.
Planet3DNow:n toimittajan mukaan he olivat kysyneet emolevyvalmistajalta tietoa uusista emolevyistä liittyen nimenomaan Zen-arkkitehtuuriin liittyen, jonka vuoksi he spekuloivat Zenin julkaisun tapahtuvankin jo keväällä loppuvuoden sijasta. Todennäköisimmin kyse on kuitenkin vain väärinymmärryksestä Planet3DNow:n osalta.
Bristol Ridge -APU-piirit perustuvat samaan arkkitehtuuriin kuin kannettavissa jo käytettävä Carrizo, mutta niissä on otettu käyttöön arkkitehtuurista valmiiksi löytyvä tuki DDR4-muisteille. DDR4-tuen myötä Bristol Ridge -APU-piirit vaativat uudet emolevyt AM4-prosessorikannalla, jonka se tulee jakamaan Zen-arkkitehtuuriin perustuvien prosessoreiden kanssa. Emolevyvalmistaja on siis voinut vastata hyvinkin Zen-arkkitehtuuriin liittyen niille sopivien emolevyjen julkaisun tapahtuvan maaliskuussa, mutta Zen-prosessoreita lienee turha odotella ennen loppuvuotta.
Aiempien huhujen mukaan Bristol Ridge -APU-piireistä julkaistaisiin myös FM2+-emolevyille sopiva versio DDR3-muistituella.
Planet3DNow, Rumor: AMD launches Zen significantly more than previously thought? (Google Translate)