Uusimmat

“The North Remembers” – Game of Thronesin viimeisen kauden hahmojulisteet lupaavat vakavaa valtaistuinpeliä

28.02.2019 18:01 Muropaketin toimitus

Game of Thronesin viimeinen tuotantokausi julkaistaan HBO Nordicilla 15. huhtikuuta alkaen.

Game of Thrones tulee päätökseensä huhtikuussa, kun HBO julkaisee hittisarjan kahdeksannen ja samalla viimeisen tuotantokauden. HBO Nordic on juuri julkaissut tulevasta kaudesta joukon komeita ja vakavia hahmojulisteita.

Talvi on tullut ja pohjoinen muistaa!

Tuoreissa julisteissa Rautavaltaistuinta testaamassa ovat muun muassa Arya, Sansa ja Bran Stark, Jon Snow, Daenerys Targaryen, Cercei, Jamie ja Tyrion Lannister mutta myös esimerkiksi Hurtta ja Brienne. Näistä julisteista voisi sanoa Aryan sopivan istuimelle parhaiten, mutta vielä joudumme pelin voittajaa huhtikuulle odottamaan.

HBO Nordicilla on nähtävillä myös sarjassa mukana olevien päähahmojen (mm. Daenerys, Sansa, Cersei, Jaime, Tyrion, Jon, Arya) vaiheet aiemmilta kausilta sekä sukujen esittelyt muistin virkistämiseksi. Nämä videot ovat kuitenkin nähtävillä vain tilaajille.

Kaikki julisteet on nähtävissä HBO Nordicin Facebook-sivulla: