Uusimmat

Tv:ssä ensi yönä: Täysin tuntematon Keanu Reeves -leffa – Lipputuloja kertyi maailmanlaajuisesti vain 2,2 miljoonaa dollaria

24.09.2019 15:15 Muropaketin toimitus

Fox esittää tiistain ja keskiviikon välisenä yönä malliesimerkin siitä, ettei Keanu Reeveskään aina kultasuoneen osu.

Monelle tuikituntematon Henry’s Crime on vuonna 2010 valmistunut rikostrillerin ja draamakomedia risteytys, jota tähdittävät Keanu Reeves, Vera Farmiga, James Caan, Peter Stormare, Fisher Stevens ja Bill Duke.

Malcolm Venvillen ohjaamassa elokuvassa Henry lähtee tuuraajaksi softball-peliin, mutta päätyy pankkiryöstäjien pakoauton kuskiksi. Vankilassa hän tapaa kiven sisässä viihtyvän Maxin ja päättää ryöstää saman pankin uudestaan. Tie pankin holviin kulkee viereisen teatterin kautta, jossa harjoitellaan Kirsikkapuisto-näytelmää…

Henry’s Crime ei päässyt Suomessa elokuvateatterilevitykseen, eikä se pärjännyt muuallakaan hääppöisesti. Itse asiassa kyseessä on yksi Keanu Reevesin uran kehnoimmin menestyneistä elokuvista; sen tekeminen maksoi 12 miljoonaa dollaria, mutta lipputuloja kertyi vain 2,2 miljoonaa. Henry’s Crimen puolustukseksi voi tosin todeta sen, että se nähtiin valkokangaslevityksessä hyvin rajoitetusti esimerkiksi USA:ssa.

Fox esittää Henry’s Crimen ensi yönä kello 2.40 alkaen.