Uusimmat

Tänään tv:ssä: Äärimmäistä väkivaltaa tarjoileva K16-toimintatrilleri, jota varten Charlize Theron treenasi Keanu Reevesin kanssa.

26.09.2019 12:15 Muropaketin toimitus

Nelonen esittää torstai-illan elokuvana Charlize Theronin tähdittämän Atomic Blonden parin vuoden takaa.

Atomic Blonde on ”kylmän sodan aikaan sijoittuva jännityselokuva agentti Lorraine Broughtonista (Charlize Theron), joka määrätään Berliiniin jäljittämään vääriin käsiin joutunut, arkaluonteista tietoa sisältävä Lista. Yhteyshenkilönä toimii Berliinin-konkari ja MI6:n luottoagentti David Percival (James McAvoy). Kuka vetää pisimmän korren pelissä, jossa keneenkään ei voi luottaa ja jossa huijarit itsekin tulevat huijatuiksi?”

Charlize Theron kehitteli Atomic Blondea viiden vuoden ajan ja pisti itsensä likoon myös elokuvan kuvauksissa. Taistelukohtauksiin Theron valmistautui kahdeksan avustajaa kattavan tiimin kanssa ja lisäksi hän sparrasi John Wick 2:n kuvauksiin valmistautuneen Keanu Reevesin kanssa.

John Wickistä ja Deadpool 2:sta tutun David Leitchin ohjaamaa elokuvaa tähdittävät myös John Goodman, Sofia Boutella, Toby Jones, Bill Skarsgård ja Eddie Marsan.

Suomessa tuikituntemattomaan The Coldest City -sarjakuvaan pohjautuva Atomic Blonde alkaa Nelosella kello 21.00.