Arvostelu Julman väkivaltainen Speak No Evil on kauhuelokuva, joka ei jätä katsojaa rauhaan
Speak No Evil sekoittaa ripauksen satiiria silmittömän julmaan väkivaltaan.
Ensi-ilta: 30.9.2022
Alkuperäisnimi: Speak No Evil
Ohjaus: Christian Tafdrup
Käsikirjoitus: Christian Tafdrup, Mads Tafdrup
Pääosissa: Morten Burian, Sidsel Siem Koch, Fedja van Huêt, Karina Smulders, Liva Forsberg, Marius Damslev
Pituus: 97 minuuttia
Ikäraja: K16
Harvaa kauhuelokuvaa tulee katsottua kolmesti alle vuoden sisään. Sundancen elokuvajuhlilla tammikuussa maailmanensi-iltansa saanut ja Suomessa Night Visions -festareilla nähty Christian Tafdrupin ohjaama Speak No Evil oli pakko vilkaista vielä kertaalleen ennen sen saapumista laajempaan levitykseen.
Speak No Evil on sekoitus kiehtovan epämukavaa satiiria ja julmaa kauhua. Alkupuoliskonsa ajan elokuva vertautuu Ruben Östlundin keskiluokkaa kritisoiviin satiireihin, mutta muuttuu loppua kohden yhä suoraviivaisemmaksi kauhuksi. Viimeinen puolituntinen tuo mieleen julmuudessaan lähinnä Michael Haneken alkuperäisen Funny Games -elokuvan.
Viimeinen vartti lähtee niin hurjille kierroksille, että se jakanee mielipiteet. Piti lopusta tai ei, niin se jää väkisin mieleen pyörimään pidemmäksi aikaa.
Speak No Evilissa tanskalaispariskunta Bjorn ja Louise (Morten Burian ja Sidsel Siem Koch) lähtevät vierailulle Hollantiin aiemmin lomamatkalla tapaamansa perheen luo.
Kaksikko epäilee ensin hieman omituista kutsua lähes tuntemattomilta ihmisiltä. He päättävät kuitenkin lähteä viikonloppuvierailulle Patrickin (Fedja van Huêt) ja Karinin (Karina Smulders) luo. Heidän alakouluikäiset lapsensa tulivat lomalla hyvin toimeen keskenään. Yltiöystävällisestä kutsusta kieltäytyminen olisi myös epäkohteliasta.
Kohteliaisuus onkin elokuvan keskiössä, isäntäpariskunnan käytöksen muuttuessa viikonlopun aikana yhä omituisemmaksi ja epämiellyttävämmäksi. Hyvä ensivaikutelma kantaa jälleen varsin pitkälle.
Tanskalaispariskunta tietysti laittaa hollantilaisten kummallisen käytöksen ensin kulttuurierojen piikkiin. Touhu menee jo varhaisessa vaiheessa niin vinksahtaneeksi, että he päättävät paeta paikalta. Bjorn ja Louise joutuvat kuitenkin pakon edessä palaamaan isäntiensä luo.
Patrickin ja Karinin poikkeava käytös on ensin vähän koomista, mutta lipuu mukavan hitaaseen tahtiin puhtaan kauhun ja hulluuden puolelle. Isäntäpariskunnan töykeille kommenteille, hirvittäville kasvatusmetodeille ja kaikille muille kahjouksille tuntuu löytyvän aina hyvä syy ja selitys.
Leffa laittaa väkisinkin miettimään mitä itse tekisi vastaavassa tilanteessa. Pääosakaksikon kauheuksien sietokyky ja käytös vaikuttaa irrationaaliselta, mutta moni todennäköisesti toimisi vastaavassa tilanteessa pitkälti samoin.
Tafdrupin elokuva on tietysti ajatusleikki ja tutkielma siitä, miten kauan sivistyneillä keskiluokkaisilla ihmisillä kestää tajuta olevansa tekemisessä puhtaan pahuuden kanssa. Käytöstavat vaikuttavat sammuttavan nykyihmisen luontaisen vaiston paeta tai taistella. Sovituista normeista poikkeavan sekopäisyyden edessä on helppo huijata itseään.
Hieman koomisesta alusta huolimatta leffan äänisuunnittelu, musiikki ja erityisesti kuvaus korostavat heti mihin suuntaan teos etenee. Juuri mikään ei kuitenkaan saa katsojaa varautumaan loppuhuipennuksen silmittömään väkivaltaan ja julmuuteen. Maailma on täynnä hirviöitä, jotka käyttävät hyväksi haluamme olla kohteliaita.
Speak No Evil on juoneltaan simppeli kauhuelokuva, jolla on kuitenkin paljon sanottavaa. Leffa toimii loistavasti erityisesti neljän pääosanesittäjän ansiosta. Oivaltava äänisuunnittelu ansaitsee myös erityiskehut – uhkaava score vaikenee usein poikkeuksellisen piinaavaksi hiljaisuudeksi.
SPEAK NO EVIL
”Speak No Evil jää väkisinkin pyörimään mieleen.”