Uusimmat

Halle Berry suojelee lapsiaan maailman vallanneelta pahuudelta – Never Let Go -kauhuleffa saa ensi-iltansa syyskuussa

Kuva: Liane Hentscher © 2024 Lionsgate

08.07.2024 12:02 Muropaketin toimitus

Never Let Go vaikuttaa Halle Berryn syksyn ensi-iltaelokuvista paremmalta kuin kuukauden aiemmin nähtävä Netflixin The Union -hömppä.

Lionsgate on julkaisut uuden julisteen Never Let Go -kauhutrilleristä, jonka pääosassa nähdään Halle Berry äitinä, joka yrittää suojella poikiaan kodin ulkopuolella vaanivalta pahuudelta. Äiti ja kaksospoikansa kiinnittävät itsensä taloonsa köysillä poistuessaan sen ulkopuolelle.

Toinen junioreista alkaa kuitenkin kyseenalaistaa pahuuden.

Never Let Go:n on ohjannut Alexandre Aja ja käsikirjoituksesta vastaavat KC Coughlin ja Ryan Grassby. Leffassa esiintyvät myös Percy Daggs IV, Anthony B. Jenkins, Matthew Kevin Anderson, Christin Park ja Stephanie Lavigne.

Never Let Go vaikuttaa paremmalta kuin Berryn 16. elokuuta Netflixissä ensi-iltansa saava toimintakomedia The Union:

Halle Berryn ja Mark Wahlbergin toimintakomedia The Union on trailerin perusteella taattua Netflix-kuonaa

Never Let Go saapuu Yhdysvalloissa teattereihin 27. syyskuuta. Suomen mahdollisesta teatteriensi-illasta ei ole vielä tietoa. Julisteen alta löytyy myös leffan traileri.

Halle Berry / Never Let Go

Kuva: © 2024 Lionsgate