Musiikkiteollisuudella on ongelma: vanhat kiintolevyt
Musiikkiteollisuus kamppailee lähestyvän kiintolevyongelman parissa.
Musiikkiteollisuudella on edelleen käytössä paljon 90-luvun aikaisia kiintolevyjä. Ne toimivat arkistoina, joilla on historiallista arvoa.
Nyt nämä arvokkaat tiedot, videot, master-tallenteet ja kappaleiden erilliset raidat ovat vaarassa kadota. Syynä on kiintolevyjen ikä ja lopulta niiden rikkoutuminen.
Arkistojen pelastamisella on Mix-julkaisun mukaan jo kiire. Lehdessä siteerataan Archive Services yhtiön johtajaa Robert Koslezaa. Hänen mukaansa jopa parhaiden käytäntöjen mukaan säilytetyt kiintolevyt ovat vaarassa.
Master-tallenteita siirrettiin 2000-luvun taitteessa paljon kiintolevyille, koska vanhat master-nauhat osoittivat kulumisen merkkejä. Master-tallenteita ja kappaleiden erillisiä raitoja tarvitaan aina silloin tällöin, jos halutaan tehdä uusi miksaus tai remasterointi.
Erillisiä raitoja on tarvittu pelimaailmoissakin, ainakin Guitar Hero -pelissä. Suoratoiston myötä vanhoja kappaleita on myös haluttu ehostaa.
Kiintolevyjen ongelmana niiden rikkoutumisen lisäksi on yhteensopivuusongelmat. Niissä saattaa esimerkiksi olla IDE- tai SCSI-liitäntä tai vanhentunut virtaliitäntä.
Koszela pelkää, että osa materiaalista saattaa jäädä pelastamatta, jos materiaalille ei ole kaupallista käyttöä.