Uusimmat

Taukoa pitänyt Spider-Man-tähti palaa näyttelemään – nappasi roolin Christopher Nolanin uudesta elokuvasta

Kuva: © Marvel Studios 2018

22.10.2024 11:49 Muropaketin toimitus

Christopher Nolanin uusi elokuva edistyy, mutta ensi-iltaan on vielä aikaa.

Parisen viikkoa sitten uutisoimme Christopher Nolanin uuden elokuvan saavan ensi-iltansa vuonna 2026. Pääosan kerrottiin olevan menossa Matt Damonille, joka on aikaisemmin piipahtanut Nolanin elokuvista Interstellarissa sekä Oppenheimerissa.

Nyt Damonille on löytynyt seuraa.

The Hollywood Reporterin mukaan Spider-Man-tähti Tom Holland on kiinnitetty Nolanin yhä nimettömään ja erittäin salaiseen elokuvaan. Roolista tai edes elokuvan tarinasta ei ole tietoa, mutta THR:n lähteet kertovat, etteivät sen tapahtumat sijoitu nykyaikaan. Matkaako Nolan sitten tiimeineen taas menneeseen vai tulevaan, on silkan arvailun varassa.

Tom Holland on pitänyt pari viime vuotta taukoa pitkistä elokuvista ja keskittynyt alkoholittomiin oluisiin ja mielen tasapainon saavuttamiseen. Christopher Nolanin elokuvan lisäksi työlistalla on neljäs Spider-Man-elokuva, mutta se on edelleen vasta käsikirjoitusvaiheessa.

Kaksi vuonna raittiina ollut Marvel-tähti toi markkinoille oman alkoholittoman oluensa