Windows 8:n uudempi versio vuoti nettiin
Microsoftin tulevan Windows 8 -käyttöjärjestelmän Milestone 1 -versio (6.1.7850.0) vuoti internettiin huhtikuussa ja nyt Remond Pie -sivusto uutisoi uudemman 7989-version kokeneen saman kohtalon. Mukana on muun muassa uusi virtuaalinäppäimistö, ominaisuuskohtainen hinnoittelu sekä SMS- ja geolocation-paikannustuki.
Microsoft on uudistanut virtuaalinäppäimistöä reilulla kädellä ja uudessa versiossa suunnittelu on edennyt väljemmäksi, vähemmän sulavalinjaiseksi ja näppäimet ovat kookkaammat. Ominaisuuskohtaisella hinnoittelulla tarkoitetaan mahdollisuutta hankkia karvalakkimalliseen Windows 8 -käyttöjärjestelmään uusia ominaisuuksia ja maksaa niistä ominaisuuskohtaisesti. Microsoft on tarjonnut vastaavanlaista palvelua ilmaiseksi palvelinpuolella ja nyt se on tuomassa mallin myös kuluttajamarkkinoille.
Windows 8:aan on luvassa myös geolocation-paikannustuki, jolla käyttöjärjestelmä osaa säätää esimerkiksi kellonajan aikavyöhykkeen mukaan ilman, että käyttäjän tarvitsee itse koskea asetuksiin. SMS-tuki puolestaan viittaa siihen, että Microsoft on suuntamassa käyttöjärjestelmäänsä myös mobiilimarkkinoille.
Lisätietoa Windows 8 -käyttöjärjestelmästä on luvassa BUILD-tapahtumassa, joka järjestetään syyskuun puolivälissä. Tapahtuman sivuilla mainitaan, että Windows mullisti PC-markkinat vuonna 1995 ja että BUILD tulee osoittamaan, että Windows 8 muuttaa kaiken jälleen.