Marvel Studios pyyhki yhden supersankarielokuvan kalenteristaan
Ikäviä uutisia, Marvel-fanit. Studion pomo Kevin Feige on ilmoittanut vuoden 2019 Inhumans-elokuvaa koskevista muutoksista.
Alkujaan Stan Leen ja Jack Kirbyn luomista Epäinhimillisistä kertovan elokuvan piti ilmestyä heinäkuussa 2019, mutta nyt julkaisu on aikataulutettu uudelleen.
Syyttävän sormen voi Kevin Feigen mukaan suunnata Hämähäkkimiehen ja Muurahaismiehen suuntaan.
”Vasta sen jälkeen kun tiedotimme vaihe 3:n elokuvista lisäsimme Spider-Manin (kesä 2017) sekä Ant-Man and the Waspin (kesä 2018) ohjelmistoomme”, Feige selitti.
Nämä yllättävät – mutta Feigen mukaan ”iloiset” – lisäykset syövät studion paukkuja siinä määrin, että Inhumansia ei haluta puskea julkaisuohjelmaan väkisin.
Lisäksi vaakakupissa painaa myös erään sankariarkeologin paluu.
”Disney [Marvelin emoyhtiö] on ilmoittanut julkaisevansa uuden Indiana Jonesin suunnilleen samoihin aikoihin kuin Inhumansin piti ilmestyä. Senkin takia etsimme sille nyt uuden julkaisuhetken”, Feige lisäsi.
Agents of S.H.I.E.L.D. -sarjassa jo pedattua Inhumans-elokuvaa ei ole peruttu kokonaan, mutta tällä vuosikymmenellä se ei ilmesty.
Tällä hetkellä tiedossa olevat Marvel-elokuvat ovat:
Vuosi 2016
Captain America: Civil War
Doctor Stange
Vuosi 2017
Guardians of the Galaxy Vol 2
Spider-Man (yhteistyössä Sonyn kanssa)
Thor: Ragnarok
Vuosi 2018
Black Panther
Avengers: Infinity War Part I
Ant-Man and the Wasp
Vuosi 2019
Captain Marvel
Avengers: Infinity War Part 2
Lähde: Entertainment Weekly