300

Kun Zack Snyder on lähtenyt tekemään elokuvaa Frank Millerin ja Lynn Varleyn 300-sarjakuvasta, hän on totisesti vääntänyt potikat yhteentoista. Kaikki on valtavaa – ääniefektit räjähdyksiä, kuvat freskoja, musiikki huutoa, tunteet kahlitsemattomia ja kerronta täynnä superlatiiveja. Elokuvantekijöitä on pakko ihailla rohkeasta lähestymistavasta. On sitten makuasia, kuinka kauan jaksaa katsella hidastettuja kuvia puolialastomista miehistä tappamassa täysinpuettuja miehiä.

Puolialastomat miehet ovat 300 urheaa spartalaista, jotka ovat vuonna 480 eaa linnoittautuneet Thermopylain solaan. Vaatetetut miehet ovat puolestaan persialaisia, joiden valloitussota on pahasti kesken. Spartassa diplomaatit ovat limaisia sikoja ja soturit TosiMiehiä™. Elokuvassa on b-juonikin, mutta sillä ei ole mitään väliä. Eipä toisaalta ole päätarinallakaan, sillä pääpaino on vauvaöljyllä valellun Chippendales-ryhmän näköisissä sotureissa.

Lukiolaisen Shakespeare-fanin kirjoittamasta dialogista päästään vähäksi aikaa eroon, kun Thermopylain taistelu lopulta alkaa. Samalla tosin siirrytään harkituista kuvista nopeisiin suttuleikkauksiin, joista ei saa mitään selvää. Sitä tosin tasapainotetaan iäisyyden kestävillä hidastetuilla kohtauksilla, jossa spartalaiset pistävät persialaisia hengiltä kuin Rambo venäläisiä.

Koska 300 on sarjakuvaelokuva, sen pitää tietenkin näyttää sarjakuvalta. Käytännössä se tarkoittaa, että kuvien taustat on rakennettu tietokoneella ja ympätty näyttelijät siihen jälkikäteen. Lopputulos on välillä valtavan hieno, välillä taas tarpeettoman oloiset leikkauskuvat antavat ymmärtää, että joku ruutu on haluttu siirtää sellaisenaan elokuvaan, koska ”hei kato oisko tää siistiä?”

Mitä vikaa on aivottoman väkivaltaisissa elokuvissa? Monesti tuntuu, että ihmiset epäilevät tarttua elokuvaan, joka tarjoilee pelkkää estetiikkaa ilman moraalia. Ehkä he muistelevat Leni Riefenstahlin saavutuksia 1930-luvulla. Olisi hölmöä väittää 300:n olevan moraaliton tuotos, sillä kyllähän siitä löytyy aivan selkeä ajatus: fasismi.

Spartalaiset korostavat moneen kertaan taistelevansa ja kuolevansa vapaina miehinä. Tosin taistelemassa ovat vain ne vapaat miehet, joita ei ole heitetty vastasyntyneinä rotkoon tai piesty koulussa hengiltä. ”Freedom isn’t free”, muistuttaa kuningatar Gorgokin, ja siteeraa samalla Team America: World Policen soundtrackilta löytyvää kappaletta.

Toisaalta olisi melkoista jeesustelua ajatella, että kriitikko pystyy katsomaan mitä tahansa ja pysymään tahrattomana, kun taas rahvas omaksuu pesusienen lailla elokuvateatterissa nähdyt asenteet. Joten tuskin 300:n näkemisestä mitään haittaa on. Onhan se kaikessa holtittomuudessaan ihan viihdyttävä – täysin idiootti, mutta viihdyttävä. Toisille sekin riittää.