Arvostelu: Coenin veljekset huvittavat itseään Hail, Caesar! -elokuvalla
Ensi-ilta: 4.3.2016
Alkuperäisnimi: Hail, Caesar!
Ohjaus: Joel ja Ethan Coen
Käsikirjoitus: Joel ja Ethan Coen
Pääosissa: Josh Brolin, George Clooney, Ralph Fiennes, Tilda Swinton, Channing Tatum, Scarlett Johansson, Jonah Hill & Frances McDormand
Pituus: 106 minuuttia
Ikäraja: K7
Idea: Coenit keksivät tekosyyn tehdä samalla kertaa monen elokuvan pastissin
Arvostelija: Olli Sulopuisto
Musikaaleissa tunnetaan genre nimeltään backstage musical, jossa tarinan käsijarru pannaan aina välillä päälle ja hiljennytään seuraamaan musiikkiesitystä.
Hail, Caesar! on samanalainen, paitsi että musiikin sijaan esitykset ovat pätkiä muista elokuvista. Tai no, on mukana musiikkiakin — ja steppaava Channing Tatum.
Hän on kuitenkin vain sivuhenkilö, sillä Coenin veljesten ohjaaman ja kirjoittaman elokuvan päähenkilönä huseeraa Eddie Mannix (Josh Brolin). Hänen tehtävänään on pitää elokuvastudion pyörät pyörimässä 1950-luvun Hollywoodia uhkaavien vaarojen keskellä. On kevytkenkäistä näyttelijää, juopottelevaa näyttelijää, kommunisteja, juorukolumnisteja. Mannix käy tunnustamassa syntejään niin tiuhaan, että papilla meinaa palaa käämi.
Kestää jonkin aikaa ennen kuin Hail, Caesar!:in juoni alkaa selvitä ja sitten vielä vähän aikaa lisää, kunnes tajuaa, ettei juonella ole tällä kertaa väliä. Mannix kipittää pikamarssia studiorakennuksesta toiseen, koska jokaisessa orastaa oma katastrofinsa.
Raamatullisen kertomuksen päätähti on estynyt, merenneito ei meinaa mahtua pukuunsa ja hevosiin tottunut lehmipoika Hobie Doyle (Alden Ehrenreich) pitäisi opettaa puhumaan näyttelijöille, jotka sattuvat olemaan ihmisiä. Samalla loikitaan tyylilajista toiseen, kun kuvaaja Roger Deakins matkii kameleonttimaisesti menneiden vuosikymmenten filmien ilmiasua.
Näiden elokuvan sisäisten elokuvien sisällöt tuntuvat olevan hieman nykyajan suuntaan vinksallaan, mutta toisaalta Coenien genrepastissit ovat aina olleet sellaisia. Asiassa on menty niin pitkälle, että mukana on tietokoneella tehtyjä visuaalisia tehosteita, jotka on kuitenkin tarkoituksella pantu näyttämään ikään kuin pienoismalleilla tehdyiltä tempuilta.
Hail, Caesar! (jumaliste kun on ärsyttävästi kirjoitettu nimi) esittää elokuvaa, jossa on juoni. Oikeasti se on Coenin veljesten elokuva ja niissä juonet ovat aina toissijaisia. Kyseessä on nippu erilaisia elokuvapastisseja, jotka on mukamas sidottu yhteen juonella. Loppua kohti elokuva tekee adaptionit eli muuttuu yhdeksi niistä kertomuksista, joita sen sisällä on esitetty.
Ehkä tästä muka-rakenteesta johtuu, että Hail, Caesar! tuntuu irtokarkkipussilta, jossa puolet nameista ei maistu miltään. Joku huomautti, että elokuva väittää kertovansa tarinan, mutta se on vain savuverhoa. Onhan Fargokin mukamas tositapahtumiin perustuva murhamysteeri.
Silti on vaikeaa olla täysin pettynyt, sillä loput karkeista maistuvat niin hyvältä. Katsokaa vaikka neljää uskonoppinutta kinastelemassa keskenään Jeesuksen esittämisestä valkokankaalla, etenkin kun yhtä heistä eli rabbia koko asia ei voisi oikeastaan vähempää kiinnostaa; Hobie Doyleä toistelemassa repliikkejään mannermaisen sivistyneen ohjaajan Laurence Laurentzin (Ralph Fiennes ihanan jäykkänä) kanssa; tai Mannixia eli Brolinia reagoimassa ympäröiviin tapahtumiin sanomalla ”Aha” ja ”Oho!”
Alussa esitelty uskonnollisuus krusifikseineen, synnintunnustuksineen ja kirkonmiehineen on bluffia sekin, pelkkä tilaisuus lyödä läskiksi. Samoin kohdellaan kaikkia ideologioita, olivat ne sitten uskoa tekniseen edistykseen (”Ilmailu on vakavaa liiketoimintaa”) tai kommunismiin (urpo leffatähti kääntyy yhdessä illassa kuunneltuaan marxilaisen opintopiirin puheita). Tyypillistä Coenia, siis.
Aivan alussa, sen jälkeen kun valkokankaalle lävähtää nimiplanssi Hail, Caesar! (joka on tietenkin samalla kertaa sekä tämän elokuvan että sen sisällä tehtävän elokuvan alkuteksti [kuulostaa monimutkaisemmalta kuin mitä on {apua, innostuin käyttämään liian paljon sulkeita}]), sitä seuraa toinen ruutu: jumalallinen läsnäolo kuvataan myöhemmin.
Ihan hauska vitsi, mutta ehkä jotain tosiaan jäi puuttumaan.
PlusMiinusNolla
+ Iso irtokarkkipussi
– Jämiä joukossa
