Bruce Dickinsonin elokuva saa ensi-iltansa Cannesissa
Bruce Dickinson alkaa paljastua varsinaiseksi moniosaajaksi. Herra on paitsi menestyksekkään Iron Maidenin solisti myös ensiluokkainen pilotti. Ei siinä kuitenkaan kaikki: Bruce Dickinson on käsikirjoittanut yhdessä ohjaaja Julian Doylen kanssa elokuvan ”Chemical Wedding”, joka saa ensi-iltansa Cannesin filmifestivaaleilla 17. toukokuuta.
Ensimmäistä kertaa Dickinson ja Doyle tekivät yhteistyötä 20 vuotta sitten, kun Doyle ohjasi ja käsikirjoitti Iron Maidenin ”Can I Play With Madness” -videon. Musiikkivideoiden ohella Doyle on ollut mukana työstämässä mm. Monty Python -elokuvia.
”Chemical Wedding” kertoo henkiin heräävästä Aleister Crowleysta, joka oli vuosina 1875-1947 elänyt kuuluisa brittiokkultisti. Bruce Dickinson esiintyy myös itse elokuvassa pienessä cameo-roolissa.