Kokeilu HODTV tarjoaa kauhun hetkiä, mutta väärästä syystä – Tällainen on Suomeenkin rantautunut suoratoistopalvelu

HODTV on italialaislähtöinen kauhu- ja trillerielokuviin keskittyvä suoratoistopalvelu. Nollabudjetin indieleffat eivät kuitenkaan ihan tarjoa rahalle vastinetta.

Minulle mainostetaan Instagramissa uutta suoratoistopalvelua. Linkin takaa löytyy esittely selkeällä suomen kielellä:

“HODTV on aivan uusi alusta tunnettujen tuottajien luomille itsenäisille kauhu- ja trillerielokuville. Voit katsoa alustalla heti satoja erittäin tehtyjä elokuvia ja saada henkeäsalpaavan kokemuksen.”

Olen sekä erittäin tehtyjen että vähemmän tehtyjen kauhuelokuvien fani eli tiedän, mitä odottaa.

Tarjoaako tuotantoyhtiönä aloittaneen ja sittemmin suoratoistobisnekseen laajentaneen italialaisfirman HODTV samanlaisia naurunpyrskähdyksiä kuin vaikkapa Night Visionsin yönäytökset?

HODTV:n kuvakkeet eivät näy oikein Google Chrome -selaimella. Yritä tässä nyt arvata, mitä virkaa alarivin neliöt toimittavat © HODTV

HODTV on julkaistu vuonna 2019 ja nykyään se on saatavilla yhteensä 13 kielellä.  Etusivun esittelyteksteissä luvataan, että uusia elokuvia lisätään viikottain, mutta “uudet julkaisut” -kategoriasta löytyy useampi nimike, jotka on HODTV:n Facebook-sivun mukaan lisätty jo vuonna 2021. Sivun mukaan uusin lisäys olisi tullut lokakuussa 2022. Epäselväksi jää, onko viimeisen vuoden aikana siis lisätty ollenkaan uusia elokuvia.

Suoratoistopalveluna HODTV ei ole turhilla toiminnoilla pilattu. Leffoja ei ole piilotettu valikoiden taakse, vaan kaikki löytyy suoraan etusivulta. Tai löytyy, jos on löytyäkseen. Kun scrollaan sivua alaspäin, avaan “roiskeet / slasher” -kategorian alta jonkin kiinnostavalta vaikuttavan elokuvan tiedot ja klikkaan isoa nuolta päästäkseni takaisin etusivulle, heittää palvelu minut takaisin sivun ylälaitaan. Se siitä.

Myös hakutoiminto on aivan surkea.

Jos elokuvan nimen kirjoittaa väärin, ei palvelu osaa ehdottaa lähellä olevia hakusanoja. Dark, Deadly & Dreadful -antologiaa (2018) ei löydy, jos nimestä jättää pois pilkun. Niin ikään ohjaajien tai näyttelijöiden nimet eivät tuota minkäänlaisia tuloksia.

Mennään siis etusivulle. Valikoimassa on pitkää ja lyhyttä elokuvaa, jotka on jaoteltu alagenren mukaan luokkiin, kuten “psykologinen” ja “paranormaali”. Kansainvälisyydestä plussaa, sillä palvelussa on englanninkielisten teosten lisäksi paljon keskieurooppalaista (etenkin italialaista) kauhua. Nimikkeitä on yhteensä vajaat 600, joista nopealla laskennalla alle puolet kokopitkiä elokuvia.

Useimmilla teoksilla näyttäisi olevan IMDb:ssä vain kymmeniä tai satoja arvioita, eikä niitä ole juuri nähty teatterilevityksessä meillä tai maailmalla. Listalta löytyy ainakin yksi kotimainen teos, Toni Kristian Tikkasen The Silent -lyhäri (2015). Suomalaisille tuttu saattaa olla myös Tezuka’s Barbara (2019), joka nähtiin Night Visionsissa syksyllä 2020. Leffa on tyylikäs, vaikka vähän sieluton ja kärsii uskalluksen puutteesta roisimmissa kohtauksissa. En silti kadu sen katsomista, toisin kuin joidenkin muiden HODTV-leffojen.

Jo ensimmäinen elokuva, jonka pistän pyörimään, tarjoaa minulle palvelun lupausten mukaisesti henkeäsalpaavan kokemuksen. Suomenkieliset tekstitykset on käännetty tekoälyllä eli ne ovat täysin lukukelvotonta dadaa. Seuraavassa elokuvassa tekstitys on jo ihmisen käsialaa, mutta amatöörilaatu ei saa voitettua luottamustani. Oman mielenterveyteni rippeiden suojelemiseksi valitsen jatkossa englanninkieliset tekstit, joissa ei vaikuta olevan vikaa.

Seuraavaksi HODTV nostattaa verenpainettani, kun erään leffan aikana palvelu heittää ainakin viidesti ruudulle vikailmoituksen siitä, että palveluun voi kirjautua vain yhdellä laitteella kerrallaan. (Olen kirjautunut vain yhdellä laitteella.)

Niin siis mitä, Chris? Kuvakaappaus elokuvasta The Haunting of Fox Hollow Farm (2012) © HODTV

Kökön käyttöliittymän ja sysipaskojen tekstitysten aiheuttamaan tuskaan ei auta mikään muu kuin gore. Excess Flesh (2015) on ilahduttavasti keksinyt tämän pyörän uudestaan tai ainakin kääntänyt sen pyörimissuuntaa. Veren ja suolenpätkien sijaan leffassa roiskuu nimittäin ruoka.

Päähenkilö mässyttää pitkissä, piinaavissa otoissa täytekakkua suu auki ja kiduttaa toista hahmoa samaisen kakun avulla. Ruoka on niin korostetusti keskiössä koko elokuvan ajan, että katsojalle välittyy varsin tehokkaasti ajatus siitä, millaista painajaista syömishäiriö voi olla. Realistista ja täysin psykoottista menoa, joka rikkoo sen verran tabuja, että sitä ei ehkä ole haluttu suuremmille suoratoistoalustoille tai teatterilevitykseen. Jes!

Rakkaus kauhuun ja intohimo elokuvan tekemistä kohtaan välittyy Excess Fleshin lisäksi esimerkiksi Silent Retreatista (2016). Mennään porukalla mökille, ihmisiä alkaa kadota ja kuolla yksitellen, mökki paljastuu entiseksi mielisairaalaksi, ei mitään turhia juonenkäänteitä. Juuri tällaista sisältöä odotin HODTV:stä näkeväni, eikä kieli poskella väännetty Silent Retreat petä. Samanlaista kauhuilottelua nähdään muun muassa elokuvassa Inbred (2011), jossa mennään porukalla pikkukylään, jonka asukkaat käyttäytyvät perin oudosti ja vihamielisesti “ulkopuolisia” kohtaan. Lopputuloksen arvaatkin jo.

Elokuvia voi lisätä omalle katselulistalle, joka on erittäin pelkistetty © HODTV

Goren ja splatterin katselu on yksinkertaista ja hauskaa, mutta jonkinlaista käsikirjoittamisen taitoa tarvitaan kaikista hurmeisimmissakin elokuvissa. Valitettavasti suurin osa HODTV:n tarjonnasta vaikuttaa olevan niin amatööritason tuotoksia, että niiden sisäinen logiikka ei välity katsojalle asti, jos näyttelijöillekään.

Varoittavana esimerkkinä toimikoon Dark Show (2016), jossa raikas idea extreme-haasteet liian pitkälle vievästä tositv-ohjelmasta ei kanna. Synkässä hylätyssä linnassa on tunnelmaa, mutta toteutus kompastuu niin pahasti omiin jalkoihinsa jo ensimetreillä, ettei ylös ole nousemista.

 Trilleripuolella Misogynistin (2013) ohjaaja-käsikirjoittaja on katsonut American Psychonsa ja Fight Clubinsa, mutta se ei oikein riitä. Vaikka päähenkilö on periaatteessa herkullinen, naisia vihaava Andrew Tate -henkisiä kursseja pitävä hahmo, ei kohtauksiin ole rakennettu minkäänlaista jännitettä, eikä 0,5-ulotteisten henkilöiden kohtalo jaksa kiinnostaa. Kameratyöskentely ja valaisu on ala-arvoista ja koko teos tuntuu lähinnä loukkaukselta elokuvataiteen ystäviä kohtaan.

Positiivinen yllättäjä katsomieni elokuvien joukossa on antologiateos A Night of Horror: Nightmare Radio (2019). Se kokoaa tunnelmiltaan hyvin erilaiset lyhytelokuvat näppärästi yhteen tuomalla ne osaksi radio-ohjelmaa, jonka juontajalla on kauhutarinoiden lisäksi myös omat luurankonsa kaapeissa. Elokuvan tuotantoarvo on joka tavalla selkeästi korkeampi kuin edellä mainittujen pätkien, mielenkiinto pysyy yllä ja välillä oikeasti jännittääkin.

Onko perjantai-iltana liikaa katsojia linjoilla? © HODTV

Amatöörileffojen kokoaminen yhteen suoratoistopalveluun on hyvä ajatus, mutta palvelun hinta ei missään nimessä vastaa sen laatua. Olisiko indieleffojen suoratoisto toiminut paremmin mainosrahoitteisena ilmaispalveluna?

Uusille tilaajille ensimmäinen kuukausi HODTV:ta on ilmainen, tämän jälkeen kuukausimaksu on 6,99 euroa. Vertailun vuoksi Netflixin halvimman, HD-laadulla leffoja pyörittävän tilauksen kuukausihinta on kirjoittamishetkellä 7,99 euroa. Amazon Prime, jossa on myös melkoisen kattava valikoima B- ja Ö-kauhua, veloittaa 5,99 euroa kuussa.

Suosittelisin käyttämään ilmaiskuukauden esimerkiksi kaveriporukan leffailloissa, mutta ainakaan tässä muodossa en pistäisi rahojani HODTV:seen.

Kun HODTV:ssä vain kourallinen elokuvia on mistään kotoisin, eikä suomenkielisenä markkinoitua konekäännettyä palvelua voi oikein suomenkieliseksi kutsua, tulee hieman huijattu olo.

Kilpailu | Jaossa yli 300 lippua Manaaja: Uskon merkki -ennakkonäytökseen