Arvostelu Aquamanin jatko-osa on surkea lopetus 10 vuoden supersankaritarinoille

Jason Momoa palaa viiden vuoden odotuksen jälkeen (näillä näkymin) viimeistä kertaa Aquamaniksi James Wanin ohjaamassa, nykyisen DC-elokuvauniversumin päättävässä ja todelliseksi antikliimaksiksi jäävässä  jatko-osassa.

Ensi-ilta: 20.12.2023
Alkuperäisnimi: Aquaman and the Lost Kingdom
Ohjaus: James Wan
Käsikirjoitus: David Leslie Johnson-McGoldrick
Pääosissa: Jason Momoa, Patrick Wilson, Yahya Abdul-Mateen II, Amber Heard, Nicole Kidman, Dolph Lundgren & Randall Park
Pituus: 124 minuuttia
Ikäraja: K12

Nykymuotoisten DC-elokuvien universumin viimeisenä osana, ennen kuin tuo tarinauniversumi käynnistetään James Gunnin ja Peter Safranin voimin uudelleen, julkaistaan viiden vuoden odotuksen jälkeen jatko-osa vuoden 2018 Aquamanille.

James Wanin ohjaama Aquaman on DC-elokuvauniversumin taloudellisesti tähän mennessä menestynein. Se tienasi julkaisunsa aikaan elokuvateattereiden lippukassoilla maailmanlaajuisesti yli 1,1 miljardia dollaria. Tuttu tekijäkaarti löytyy myös Aquaman and the Lost Kingdom -elokuvan takaa, mutta edeltäjänsä menestyksestä huolimatta odotukset jatko-osaa kohtaan ovat olleet erityisen matalat.

Jopa niin matalat, ettei elokuvasta Suomessa järjestetty medioille lainkaan virallista lehdistönäytöstä.

Aquaman and the Lost Kingdomin näkemisen jälkeen tuntuu viimeistään aiheelliselta todeta, että molempien supersankaristudioiden on ihan oikeasti hyvä ottaa nyt pieni aikalisä ja pohtia sisältönsä laatua uudemman kerran. Sekä Marvel Studiosin että DC:n elokuvat ovat olleet tänä vuonna lähes kaikki pettymyksiä – verrattuna siis suureen osaan aiempia julkaisuja.

Kuva: © 2023 Warner Bros. Ent.

Aquaman and the Lost Kingdom -elokuvassa Jason Momoan esittämä Arthur Curry eli Aquaman eli nykyinen Atlantiksen kuningas elää auvoisaa elämää perheellisenä isänä vaimonsa Meran (Amber Heard) ja pienen poikansa kanssa. Yahya Abdul-Mateen II:n esittämä Black Manta kantaa kuitenkin Aquamanille edelleen kaunaa isänsä kuoleman vuoksi ja on päättänyt käyttää kaikki keinot hyväkseen tuhotakseen tämän lopullisesti.

Vaikka se sitten tarkoittaisi suurin piirtein koko planeetan tuhoamista.

Vastustajan käydessä liian vahvaksi joutuu Aquaman kääntymään entisen vihollisensa, veljensä Ormin (Patrick Wilson) puoleen, ja pyytämään tältä apua Black Mantan kukistamiseksi. Arthurin ja Ormin suhteesta tulee väkisinkin vetäneeksi yhtäläisyyksiä Thorin ja Lokin veljessuhteeseen Marvelin puolella – eikä tämä ole jäänyt huomaamatta elokuvantekijöiltäkään, sillä aiheeseen viitataan myös dialogissa.

Vanhoista tutuista hahmoista mukana taistelussa nähdään myös Nicole Kidmanin esittämä äitikuningatar Atlanna, Dolph Lundgrenin Nereus, Randall Parkin tohtori Shin sekä rumpalimustekala Topo, jonka rooli tällä kertaa on edellistä elokuvaa huomattavasti suurempi.

Cameot, vaikka sellaisista vuosien varrella paljon onkin huhuttu, on puolestaan tällä kertaa jätetty hyödyntämättä.

Kuva: © 2023 Warner Bros. Ent. All Rights Reserved. TM & © DC

DC:n sisäiset muutokset ja näyttelijähaasteet näkyvät elokuvassa

Ensimmäinen Aquaman oli mukiinmenevä ja viihdyttävä seikkailu, mutta Aquaman and the Lost Kingdom on valtava pettymys. Sen julkaisua pitkitettiin ja kuvattua materiaalia leikattiin uuteen uskoon jälkituotannossa niin pitkään, ettei lopputulos ole pysynyt kunnolla kasassa.

Jatko-osan tuotanto kohtasi haasteita koko maailmaa kuohuttaneesta Amber Heard vs Johnny Depp -oikeusjutusta lähtien DC:n sisäisiin muutoksiin asti, ja kaikki tämä on vaikuttanut myös Aquaman 2:een. Elokuvasta jää tunne, etteivät tekijät itsekään ole enää oikein uskoneet asiaansa.

Aquaman and the Lost Kingdom on nykymuotoisen DC-elokuvauniversumin päätöselokuva, joka tuntuu vain heitetyn kasaan, jotta Zack Snyderin luomasta tarinakokonaisuudesta päästää lopullisesti eroon ja voidaan siirtyä virallisesti eteenpäin James Gunnin ja Peter Safranin johdattamalla tiellä.

Elokuvan käsikirjoituksessa (josta vastaa ensimmäisen elokuvan tapaan David Leslie Johnson-McGoldrick) ja silppuisessa tarinalogiikassa on valtavia aukkoja. Suurin ongelma johtuu luultavasti siitä, että Amber Heardin esittämän Meran roolia on pienennetty alkuperäisestä ja hahmon kohtauksia on leikattu rajulla kädellä kokonaan pois. Jokainen näkee, että Meran rooli on selkeästi ollut alun perin isompi. Nyt hahmo piipahtaa mukana vain muutaman kerran.

Tämä tekee esimerkiksi Aquamanin perhe-elämästä kummallista: Arthur ja Mera ovat yhtenäinen perhe, mutta elokuvassa näyttää usein siltä kuin Arthur olisi poikansa, Arthur Jr.:n yksinhuoltaja.

Tuotesijoittelulla mainostettua olutta kylpytakissaan kotona iskän (Temuera Morrison) kanssa kittaava kaveri ei myöskään tunnu kovin kiireiseltä kuningashommissa, vaikka tehtävää olisi miten paljon. Byrokratia ei Aquamania kiinnosta, eikä paljon valtakuntansa tilanne muutenkaan. Momoan hahmo jääkin tämän takia hyvin ristiriitaiseksi, sillä käsikirjoituksen mukaan hän periaattessa haluaisi olla vastuullinen, valtakuntansa hyväksi toimiva kuningas, mutta käytännössä hahmo mieluummin vain sekoilee seikkailussa ja vetää pahiksia kanveesiin.

Häiritseviä epäloogisuuksia on vaikka kuinka paljon. Yksi näistä on esimerkiksi se, että Aquamanin poika pysyy samanlaisena pikkuvauvana (ja tuntuu jopa nuorenevan loppua kohden), vaikka tarinassa aikaa kuluu puolisen vuotta. Elokuvan lopussa vauvahahmo näyttää noin kolmen kuukauden ikäiseltä, kun sen pitäisi olla jo ainakin vuoden ikäinen taapero.

Kuva: © 2023 Warner Bros. Ent. All Rights Reserved. TM & © DC

Puuroutuvaa toimintaa ja teknistä suttua

Aquaman and the Lost Kingdom on valtavan täynnä kaikkea. Ensimmäisen Aquamanin jälkeen James Wan suunnitteli laajentavansa tarinan maailmaa ja tekevänsä sille muun muassa kauhuelokuvamaisemman spinoffin The Trench. Koska Aquamanin tarina näillä näkymin päättyy nyt julkaistuun jatko-osaan, on elokuvaan ilmeisesti haluttu sulloa kaikki mahdolliset ja mahdottomatkin ideat.

Toimintakohtauksia vyörytetään toinen toisensa jälkeen nopealla syötöllä, eikä elokuva pysähdy hengähtämään kuin suurin piirtein yhden oluttölkillisen ääreen. Vedenalaisesta lokaatiosta toiseen hypitään sellaisella vauhdilla, ettei valtavaa yksityiskohtien määrää ehdi mitenkään hahmottaa. Hyökätään sinne, taistellaan vähän täällä, vedetään tuota ja tuota tyyppiä pataan, ja vitsaillaan matkalla vähän, koska milläänhän ei ole lopulta mitään väliä.

Välillä seikkailu tuntuu siirtyvän köyhän miehen Pandoralle, välillä omassa palatsissaan ilkeilee tämän elokuvan Jabba the Hutt, ja välillä taustalla lymyää Sauronin kopio, johon yhtäläisyyttä korostaa vielä John Rhys-Davies, joka antaa hyvin gimlimäisen äänensä rapujen kuninkaalle.

Käsikirjoituksessa sivutaan jälleen ympäristökysymyksiä ilmaston lämpenemisen näkökulmasta. Aiheen tärkeyteen viitataan ja sulavia mannerjäätiköitä näytetään, mutta lopulta kaikenlainen syvällisempi pohdinta jää vauhtinsa vuoksi puuroutuvan mellastuksen jalkoihin.

Vedenalaisen maailman visualisointi jää yksityiskohdistaan huolimatta valitettavasti Avatar 2:n aneemiseksi velipuoleksi. Mukana nähdään toki myös ohjaajalle tyypillisiä, kauhuelementteihin nojaavia juttuja, mutta nämäkin katoavat päättömältä tuntuvan kohkauksen alle. Eikä CGI:kään pysy aina vaatimusten tasalla. Aquaman and the Lost Kingdom esimerkiksi alkaa toimintakohtauksella, joka on visuaalisesti luokatonta suttua, kuin se olisi vetäisty pikapikaa kasaan tekoälyn avustuksella.

Aquaman and the Lost Kingdom on masentavan huono päätös DCEU:n Man of Steelistä (2013) alkaneelle, kymmenen vuotta kestäneelle tarinajatkumolle. Vauhtia ja kohkaamista on kertakaikkiaan liikaa, huumori päälleliimattua ja tarinallinen toteutus ärsyttävän aukkoinen.

Elokuvan lopputekstien aikainen lisäkohtaus tulee heti lopputekstien alkupuolella. Kaiken päätteeksi ei enää esitetä mitään uutta.

AQUAMAN AND THE LOST KINGDOM

”Aquamanin jatko-osa päättää kymmenen vuoden mittaisen DCEU:n masentavan vetiseen lässähdykseen.”