Arvostelu Kate Winslet tykittelee täysillä HBO:n The Regime -komediassa, mutta satiiri ei osu maaliinsa
Kate Winsletin esittämästä hirmuhallitsijasta kertova kohelluskomedia venyttää väsyneen vitsinsä kuuden tunnin mittaan. Kehnoa poliittista satiiria on hankala uskoa HBO-tuotokseksi.
Komedian alalajeista polittiinen satiiri on yksi vaikeimmista, jossa täysosumat ovat harvassa. Taitavista tekijöistä huolimatta metsään menee myös HBO:n kuusiosainen The Regime -minisarja. Kate Winsletin tähdittämä uutuus on yhden idean ihme, joka voisi toimia korkeintaan muutaman minuutin mittaisina sketseinä.
Kuusituntisena itseään loputtomasti toistava The Regime on yksi kehnoimmista HBO-tuotoksista ties kuinka pitkään aikaan. Netflixmäinen liukuhihnabulkki ei oikeastaan edes ole satiiri, vaan kehno farssi ja screwball-komedia. Absurdiin kohellukseen on epäonnistuneesti yritetty sekoittaa myös draamaa, aivan vääriin paikkoihin tahallisen epämiellyttävän hahmokavalkadin keskellä.
The Regime on mainiosti näytelty. Sarja myös näyttää ja kuulostaa komealta. Tekniseen puoleen on tuttuun HBO-tyyliin panostettu niin kameran edessä kuin takana. Erityisesti lavastus ja puvustus ansaitsevat kehut.
Pintapuolista häsellystä
Sarjan luojana ja käsikirjoittajana toimii The Menu -elokuvasta ja Succession-sarjasta tuttu Will Tracy. Puolet jaksoista on ohjannut jo 1960-luvulla uransa aloittanut brittikonkari Stephen Frears. Toisena ohjaajana toimii muun muassa The Crown -sarjasta Emmynkin voittanut Jessica Hobbs.
Myös tuottajana toimiva Kate Winslet esittää The Regimen pääosassa diktaattorina fiktiivistä Keski–Euroopan maata johtavaa kansleri Elena Vernhamia.
Sarja ei missään vaiheessa paljasta, kuinka entisestä lääkäristä on tullut propagandakoneiston jumalankaltaiseksi hehkuttava hallitsija.
Bakteerikammoinen, palatsinsa yltäkylläisyyteen lukittautunut Elena käy keskusteluja vitriiniin esille asetetun kuolleen edeltäjänsä kanssa, joka on hänen keuhkotautiin kuollut isänsä. Nimetön maa lienee siis ollut jo pidempään totalitaristinen valtio. Johtaja on ympäröinyt itsensä häntä mielistelevillä nimellisen hallituksen jäsenillä, jotka ovat toisiaan kyttääviä jees-miehiä.
Tosimaailmasta turhankin tutusta valtaapitävien kyräilystä ja mahtavan hallitsijan perseennuolennasta ei saada oikein mitään irti. Hallinnon eri ministerit ovat kuin Saturday Night Live’sta karanneita. Juuri enempää syvyyttä ei ole harhaisessa, omasta likijumalallisesta asemastaan varmassa, mutta kaikesta muusta epävarmassa Winsletin hirmuhallitsijassa.
Populismilla aivopesty
The Regime tuo heti alkumetreillä tarinaan mukaan sen lupaavimman hahmon. Liipaisinherkkä kenraali Herbert Zubak (Matthias Schoenaerts) on joukkoineen teurastanut mieltään osoittavia kaivosmiehiä. Surusilmäisen Herbertin uusi tehtävä on seurata Elenaa kaikkialle ilmanlaatua mittaavien aparaattien kanssa. Pahviständihahmojen keskellä Herbert vaikuttaa pienen hetken etäisesti ihmiseltä.
Hallitsijansa salamurhalta pelastava teurastaja päätyy Elenan suosioon ja lakanoiden alle. Pian rehellinen täysjuntti periaatteessa johtaa koko maata kanslerin kanssa. Herbert-hahmon on tarkoitus olla sarjan versio tosimaailman oikeistopopulistipoliitikkojen hurmanneesta tavallisesta tallaajasta, joka päätyy palvomaan itselleen ja kaltaisilleen vain hallaa tekeviä tyhjien lupausten antajia.
Köyhyydestä tuleva olosuhteiden uhri on kuitenkin sarjan vastenmielisin hahmo, joka ei kasva tai muutu mihinkään suuntaan. Rajat kiinni -rasisti esitetään periaatteessa loppuun asti osittain sympaattisena hahmona, jonka pelastavan ominaisuuden on tarkoitus olla hänen rakkautensa Elenaan.
Turhaa työtä
Vieressä ihmetellen kitisee Helenan aviomies (Guillaume Gallienne). Palatsin kellarissa on vangittuna Navalnyi-tyyppinen Hugh Grantin esittämä oppositiojohtaja, jonka rooli on mainosmateriaalista huolimatta vain ylipitkä cameo.
Elenan oikeana kätenä toimiva Agnes (Andrea Riseborough) on ainoa hahmo, jossa on edes hitunen tarttumapintaa ja inhimillisyyttä. Pikkupoikaansa pomolleen lainaavan naisen juonikuvio unohtuu valitettavasti heti kun se muuttuu yhtään kiinnostavaksi.
The Grand Budapest Hotel -säveltäjä Alexandre Desplat tarjoaa toisinnon Wes Anderson -elokuvan soundtrackista, joka ei sovi pahan mielen komedian tunnelmaan lainkaan.
Winslet antaa pääosassa itsestään aivan liikaa. Lespaten puhuva, omaa erinomaisuuttaan täynnä oleva, mutta pakkomielteinen ja eri fobioista kärsivä Elena on kaikkien muiden tapaan raivostuttavan yksiulotteinen hahmo. Winslet yrittää tehdä naispuolisesta Putinistaan ihmisen, muttei pysty ihmeisiin. Diktaattori jankuttaa muiden mukana vittu-sanaa, mutta överi kiroilu on käsikirjoituksen pienimpiä vikoja.
Pintapuolista mekastusta
The Regimen suurin ongelma on se, ettei sarja tajua nyanssien päälle lainkaan. Samaan pakettiin voi sekoittaa vaikutteita Veep-sarjasta ja The Death of Stalin -elokuvasta niin paljon kuin sielu sietää. Pelkästään täysillä tykittelevä käsikirjoitus hukkaa silti muutaman hyvän ideansa alatyylisten typeryyksien sekaan. Itseään fiksuksi luuleva sarja on kaikkea muuta.
The Regime yrittää tietysti tehdä pilkkaa diktaattorien typeryydestä. Hirmuhallitsijoille nauramisen sijaan sarja tuntuu pariin otteeseen nauravan valtaapitävien kanssa, joka ei taatusti ole ollut tekijöiden tarkoitus.
Kaikesta saa tehdä komediaa ja mille tahansa täytyy pystyä nauramaan. The Regimen sekoitus kohelluskomediaa ja nykymaailman todellisia kauheuksia saa kuitenkin pahalle tuulelle. Omaan mahdottomuuteensa hajoava autokratia tarjoaa aineksia syvälliseen sekoilusatiiriin, mutta sarja tyytyy mekastamaan pintapuolisesti.
Taso ei nouse
The Regimen pari ensimmäistä jaksoa antavat aivan riittävän kuvan siitä mitä on luvassa. Touhu ei todellakaan parane loppua kohden. Kuuden tunnin mittaan venytetty itsevaltias-sketsi on ärsyttävän kehnoa komediaa, jota on hankala uskoa HBO:n tekemäksi. The Regime -sarjan kutsuminen satiiriksi on jo itsessään huono vitsi.
Arviota varten on katsottu kaikki kuusi jaksoa. 4. maaliskuuta alkavan The Regimen uudet jaksot tulevat tarjolle HBO Maxiin maanantaisin.