Arvostelu M. Night Shyamalanin Glass on yhden tähden arvoinen hirvitys

Kuva: © Universal Pictures

Unbreakable- ja Split-elokuvien jatko-osa Glass on täysin tarpeeton teos.

Ensi-ilta: 18.01.2019. / Alkuperäisnimi: Glass / Ohjaus: M. Night Shyamalan / Käsikirjoitus: M. Night Shyamalan / Pääosissa: Bruce Willis, James McAvoy, Samuel L. Jackson, Anya Taylor-Joy, Sarah Paulson / Pituus: 130 minuuttia / Ikäraja: K16

M. Knight Shyamalan tekee Glass-elokuvallaan jonkin sortin ennätyksen, tuhlaten sen kestosta aivan liian pitkän ajan jo Unbreakablessa ja Splitissä nähdyn toistoon, onnistumatta silti tekemään elokuvaa joka seisoisi omilla jaloillaan.

Aiempien leffojen tarinat eivät tarvitsisi jatkoa, mutta Shyamalan vääntää moisen väkisin. Lopputulos on itsestään liikoja luulevan elokuvantekijän kehnoimpia teoksia, raivostuttavan typerä ja puuduttavan tylsä parituntinen, jossa ei toimi oikeastaan yhtikäs mikään.

Glass on päätösosa trilogialle, jonka ei alun perin ollut tarkoitus olla trilogia. Se tuo yhteen Unbreakablen ja Splitin päähenkilöt, vain koska Shyamalan kuvittelee tätä kautta sanovansa maailmasta ja ihmisyydestä jotain fiksua.

Sori nyt vaan, mutta pelkkää vertauskuvaa tarjoavassa tekeleessä ei ole mitään nokkelaa. Ohjaajan metaforallisuus on taas kerran lähinnä typerää.

Glassin alussa Splitistä tuttu Kevin Wendell Crumb (James McAvoy), jonka pään sisällä elää lukuisia eri persoonallisuuksia on jälleen kidnapannut nuoria naisia. Unbreakable-elokuvassa supervoimansa löytänyt David Dunn (Bruce Willis) on Philadelphian oma Batman, Vartijaksi kutsuttu sankari, joka on ottanut oikeuden omiin käsiinsä.

Dunn löytää ja pelastaa siepatut naiset, herättäen samalla Crumbin pelottavimman persoonallisuuden, eli supervahvan Pedon. He mäiskivät toisiaan hetken ajan turpaan, kunnes paikalle saapuva virkavalta kiikuttaa parivaljakon psykiatriseen sairaalaan.

Siella heitä hoitaa tohtori Ellie Staple (Sarah Paulson), jonka tarkoituksena on parantaa heidät, saamalla miehet uskomaan että supersankarivoimat ovat vain harhaa. Aikaa operaatioon on vain kolme päivää. Miksi? No ihan vain siksi, koska Shyamalan on niin päättänyt ja moinen aikaraja istuu juonikuvioon.

Glass on täynnä vastaavia, täysin vailla logiikkaa olevia päättömyyksiä, jotka ovat mukana vain kasvattamassa jännitystä.

Ja voi luoja että sitä kasvatetaankin!

Kaksi tuntia ja kymmenen minuuttia pitkä elokuva tuntuu kestävän loputtomiin.

Samassa sairaalassa on lojunut aina Unbreakablen tapahtumista lähtien Samuel L. Jacksonin esittämä massamurhaaja, sarjakuvaekspertti Elijah ”Mr” Glass.

Noin 45 minuutin ajan Mr. Glass on hiljaa, mutta kun hahmo alkaa puhua, niin höpötykselle ei tule loppua. Shyamalan tekee varmaksi sen että hänen supersankarimetaforansa menee perille, sillä Mr. Glass avaa sen niin että tyhmempikin tajuaa.

Glassin supersankarihahmot toimivat mahdollisen realistisessa maailmassa, kuten aiemmissakin elokuvissa. Ideana on tietysti saada katsoja miettimään miltä oma todellisuutemme tuntuisi jos tänne yht’äkkiä tupsahtaisi yliluonnollisilla voimilla varustettuja ihmisiä. Sen lisäksi ohjaaja tarjoaa tyylilleen uskollisena lukuisia muita kysymyksiä ja mysteereitä, joihin ei oikeastaan saada minkäänlaisia vastauksia.

Glass näyttää ihan kivalta, ja McAvoy on roolissaan vallan ok. Muuta positiivista elokuvasta on hankala keksiä. Vaikka Glassin on tarkoitus olla päätösosa, niin päällimmäinen fiilis sen loputtua on se, että tässä ollaan nyt rakentamassa jonkin sortin Shyamalanversea.

Apua!

GLASS

”Glass on täysin tarpeeton jatko-osa, jonka järjettömät juonenkäänteet ja mukanokkelat pohdinnat ihmisyydestä ovat raivostuttavia”