Uusimmat

Arvostelu: Netflixin Narcos: Mexico on herkkua alkuperäissarjan faneille

18.11.2018 12:42 Aki Lehti

Tapahtumapaikka ja päähenkilöt vaihtuvat, mutta Narcos: Mexico on silti periaatteessa kuin alkuperäissarjan neljäs tuotantokausi.

Netflixin Narcos-sarjan taso on pysynyt kolmen kauden ajan jopa yllättävän korkealla, vaikka viimeisellä kaudella keskityttiinkin muihin hahmoihin kuin maailman kuuluisampaan huumelordiin Pablo Escobariin.

Perjantaina 16. marraskuuta tarjolle tulleesta Narcos: Mexicosta on puhuttu spinoff-sarjana, mutta aivan yhtä hyvin sitä voisi kutsua Narcosin neljänneksi tuotantokaudeksi. Tapahtumapaikka ja päähenkilöt ovat vaihtuneet, mutta tapa jolla sarja on toteutettu on täsmälleen sama kuin aiemmin. Kertomus ja juonikuviot ovat tuttua kauraa kaikista huumekartelleista, niiden pomoista ja heitä jahtaavista agenteista ja poliiseista kertovista elokuvista ja sarjoista.

Netflix mainostaa ettei Narcos: Mexico -sarjasta jotain ymmärtääkseen tarvitse katsoa aiempia kausia. Se on aivan totta, mutta jos menneet kolme kautta ovat jääneet välistä, niin suosittelen aloittamaan alusta. Siten uutuudesta saa paljon enemmän irti. Narcos: Mexicon kohderyhmä on aiempien kausien fanit, joista ainakin ensimmäinen ja kolmas kausi ovat uutuutta parempia. Huono ei ole silti tämäkään, joka on kerrontatyyliltään identtinen aiempien kanssa, niin hyvässä kuin pahassa.

Kuten nimikin kertoo niin Narcos: Mexicossa tarina siirtyy Kolumbiasta Meksikoon. Myös tämä teos ammentaa tosielämän tapahtumista, sijoittuen 1980-luvun alkupuolelle, jossa meininki on välillä sellaista sikailukarnevaalia että se naurattaa väkisinkin. Väkivallan ja karmivien kohtausten lisäksi sarjassa on mukana myös huumoria, josta osa on tahallista, osa ehkä ei. Useat huumekartellin jäsenistä ovat sellaisia pölkkypäitä, ettei heidän touhuilleen voi olla nauramatta.

Päähenkilöt ja vastakkaiset voimat ovat tällä kertaa Michael Peñan esittämä peitetehtävissä oleva DEA-agentti Kiki Camarena ja Diego Luna Miguel Ángel Félix Gallardona, Guadalajara-kartellin johtajana, jota pidetään aivan syystäkin modernin huumekaupan aloittajana Meksikossa. Ensin pilven parissa puuhastellut pikkupomo kasvatti toimintaansa, kunnes siirtyi kokaiinikauppaan, antaen toimillaan Yhdysvalloille riittävän syyn ryhtyä edelleen jatkuvaan mielipuoliseen huumesotaan.

Narcos: Mexicoa voi periaatteessa kutsua myös esiosaksi, jonka tekijätiimistä löytyy onneksi tuttua porukkaa. Showrunnerina toimii Eric Newman, joka on myös käsikirjoittanut jaksoja. Muita aiemmilta kausilta tuttuja skribenttejä ovat ainakin Doug Miro ja Carlo Bernard. Ohjaajina toimivat taas muun muassa Josef Kubota Wladyka ja Andres Baiz.

1970- ja 1980-luvun vaihteessa Meksikon huumakauppa oli jotain aivan muuta kuin nykypäivänä. Lukemattomat eri jengit hallitsivat vain pieniä alueita ja olivat jatkuvasti sodassa keskenään. Kunnianhimoinen Gallardo näki tässä mahdollisuuden, haaveillen ja onnistuen organisoimaan huumekaupan kunnon bisnekseksi, muuttuen pikkupomosta pelätyn ja voimakkaan Guadalajara-kartellin johtajaksi.

Roolissa nähtävä Diego Luna on juuri oikea valinta esittämään hahmoa, jonka toiminnan ymmärtäminen käy paljon helpommin jos on katsonut Narcosin edeltävät kaudet. Maasta ja ajankohdasta huolimatta huumekartellipomot tuntuvat olevan hyvin samankaltaisia hahmoja. Lunan esittämänä Gallardo vaikuttaa siltä kuin hän ajattelisi ja juonisi jatkuvasti jotain, tilanteesta huolimatta.

Apuna huumeimperiumin luomisessa hänellä on nuori Rafa (Tenoch Huerta) ja vanhaa koulukuntaa edustava Don Neto, jonka roolissa loistaa Joaquin Cosio. Gallardo ja Don Neto ovat aivan eri maailmoista, joka luo mukavaa kontrastia hahmojen välille.

Sarja alkaa vuodesta 1985, jolloin Michael Peñan peitetehtävissä oleva agentti Kiki Camarena kidnapataan. Saman tien hypätään ajassa taaksepäin ja kertomus alkaa avata tarinaa siitä kuinka Camarena ylipäätään päätyi Meksikoon jahtaamaan Gallardoa.

Myös ”hyvien” puolella olevan agenttihahmon suunnitelmat ovat kunnianhimoiset. Hän haluaa oikeasti onnistua työssään ja saada jotain positiivista aikaan. Uudenlaisen rikollisuuden ja huumekartellin alkaessa ilmestyä kuvioihin hän näkee mahdollisuutensa.

Myös Peña on oiva valinta määrätietoisen agentin rooliin, vaikka hetken aikaa tuntuikin siltä että mies on eksynyt väärään sarjaan. Moinen johtui todennäköisesti vain siitä, että hänet on tullut nähtyä viime aikoina komedioissa. Fiilis ei kestä kauaa ja Peña onnistuu vakuuttamaan Camarenana.

Narcos: Mexicon jaksot ovat pitkiä, noin tunnin mittaisia. Siitä huolimatta ne eivät aivan liian monen muun Netflix-sarjan tavoin laahaa juuri lainkaan. Sarjan rakenne ja tyyli ovat faneille tuttuja, mutta uudet hahmot hahmot ja tilanteet pitävät homman mielenkiintoisena.

Myös naishahmojen osalta Narcos: Mexico on uskollinen sarjan tyylille, sillä moniulotteisia naishahmoja ei löydy tästäkään. Alyssa Diazin ja Fernanda Urrejolan esittämät Camarenan ja Gallardon vaimot ovat vain sitä, päähenkilöiden vaimoja, jotka tuntuvat sietävän miehiltään suunnilleen mitä tahansa.

Sama tarina on nähty ties kuinka monta kertaa ja lopputulema on selvä. Alussa kertojaääni sanoo: ”kerron teille tarinan, mutta siinä ei ole onnellista loppua, itse asiassa siinä ei ole loppua lainkaan”, viitaten loputtomaan huumesotaan. Tärkeintä Narcos: Mexicossa ei olekaan juoni, vaan henkilöhahmot. Se on tutkielma erikoisista ihmisistä, heidän motivaatioistaan, päämääristään ja siitä miten ympäröivän huumemaailman mielipuolisuus muuttaa heitä.

Narcos: Mexicon ensimmäisen kauden kaikki kymmenen jaksoa ovat nyt katsottavissa Netflixissä.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat