Uusimmat

Arvostelu: Simpsonien luoja Matt Groeningin Netflix-sarja Disenchantment on hulvattoman hauskaa aikuisten viihdettä

12.08.2018 10:01 Aki Lehti

Disenchantment-sarja saa kaipaamaan Simpsoneiden vanhoja klassikkokausia ja Futuramaa.

Matt Groeningin edellisen uutuussarjan alusta on ehtinyt kulua jo melkein 20 vuotta. Simpsonien ja Game of Thronesin risteytykseksi kuvaillun Disenchantmentin on luvattu tekevän saman fantasialle kuin Futurama teki tuolloin scifille, eikä mainoslause ole aivan tuulesta temmattu.

Yhdysvaltalainen kollegani kertoi saaneensa etukäteen katsottavakseen useamman Disenchantmentin ensimmäisen kauden kymmenestä jaksosta, mutta minulle Netflix lähetti ennakkokatselujaksoja vain kaksi. Lopullista tuomiota ei tietenkään voi antaa vain parin jakson perusteella, mutta ainakin ne lupaavat oikein hyvää verrattuna Groeningin klassikkosarjoihin.

Futurama säilytti tasonsa melko korkealla melkein loppuun asti, vaikka pari viimeistä kautta eivät olleetkaan aivan aiempien veroisia. Simpsonit taas on ollut kohta kymmenen vuotta täysin katselukelvotonta moskaa, jolla ei ole mitään tekemistä alkuperäisen sarjan kanssa. Molempien todella intohimoisena fanina lopetin Simpsonien katsomisen 21. kauden kohdalla, koska jaksoista ei tullut kuin vain helvetin kiukkuiseksi. Välillä olen yrittänyt antaa keltaisille mulkosilmille mahdollisuuden vilkaisemalla uuden jakson, mutta ei sarjasta jo vuonna 1991 innostunut diggari tunnu pääsevän jaksoissa alun sohvakohtausta pidemmälle ennen kuin myötähäpeä käy sietämättömäksi.

Groening-fanina odotin Disenchantmentia innostuneen kauhuissani, mutta pelko katosi suunnilleen saman tien kun pilottijakso lähti kunnolla käyntiin. Ensimmäisestä jaksosta muistuu mieleen Futuraman alku, joka sekin vaikutti heti varsin viihdyttävältä, mutta omituiselta. Piirrosjälki ja animaation tyyli on taas samaa tuttua Groeningia, mutta tottuminen keskiaikaiseen fantasiamaailmaan tapahtumapaikkana kestää väkisinkin hetken. 35 minuuttia pitkä pilotti onnistuu onneksi esittelemään päähenkilöt ja heidän luonteenpiirteensä varsin hyvin. Toisen jakson aikana hahmojen osasi jo odottaa toimivan tietyllä tavalla.

Disenchantmentin ensimmäinen kausi on yksi pitkä kokonaisuus, jossa nähdään myös viikon monsteri -jaksoja. Tai tässä tapauksessa kai örkkejä, lohikäärmeitä tai ties mitä ilkeitä maahisia – jotain fantasian ja satujen perushahmoja kuitenkin.

Groening on luonut Disenchantmentin yhdessä Simpsons-veteraani Josh Weinsteinin kanssa, jotka vievät meidät kaheliin keskiaikaiseen Dreamland-fantasiamaailmaan.

Satumaailmassa sankarimme on Bean (Abbi Jacobson), valkohiuksinen ja vastahakoinen nuori prinsessa, jolla on jonkin sortin alkoholiongelma. Häntä kiinnostaa lähinnä juopottelu ja uhkapelaaminen baarissa rahvaan seassa, joka johtaa yleensä yleiseen sekoiluun ja sammumiseen sinne sun tänne.

Kapinallisen prinsessan isä kuningas Zog (John DiMaggio) on suuruudenhullu partaukko, joka haluaa tietysti naittaa tyttärensä jollekin lähivaltakuntien prinsseistä, säilyttääkseen rauhan ja saadakseen tyttärensä käyttäytymään kuten kuninkaallisen kuuluisi. David Hermanin tai Matt Berryn prinssi Guysbert tai prinssi Merkimer eivät todellakaan Beanillle kelpaa, sillä hän tahtoo olla oma itsensä, päättää tekemisistään, eikä alistua yhdenkään miehen komenneltavaksi.

Prinsessaa auttavat elämään tämän haluamalla tavalla Elfo-tonttu (Nat Faxon), hyvää tarkoittava, mutta yksinkertainen otus, joka on paennut omasta, vain loputonta onnellisuutta tarjoavasta ulottuvuudestaan. Vastapainona hömelölle on Luci (Eric Andre), kirjaimellisesti prinsessan olkapäällä istuva demoni, joka on kyllä Beanin puolella, mutta haluaa tietysti hänen tekevän mahdollisimman paljon pahaa.

Pääkolmikon kemiat pelaavat saman tien hyvin yhteen, vaikka aluksi hahmoista esitelläänkin tietysti vain heidän peruspiirteensä.

Sarja ei ole yhtä väkivaltainen kuten monet muut Netflixin alkuperäistekeleet, joten tätä voivat aivan hyvin katsoa nuoremmatkin, mutta huumori tuskin aukeaa ainakaan alle 10-vuotiaille. Disenchantment on reippaasti Simpsoneita härskimpi, suunnilleen samaa tasolla kuin Futuraman vähän hurjemmat viimeiset kaudet. Kohderyhmä on selvästi aikuiset katsojat.

Ruumiita kyllä kasaantuu jo kahden jakson aikana reippaasti, mutta väkivaltaiset kuolemat on tietysti vedettu täysin överiksi, joten ne vain naurattavat.

Yksi Disenchantmentin parhaista puolista on se, että sillä ei vaikuta olevan kiire minnekään. Simpsoneiden viimeiseen viiteentoista kauteen verrattuna vitsejä voidaan rakentaa kaikessa rauhassa, ilman hektistä komediatulitusta. Tarpeellisen tyylinvaihdoksen mahdollistaa tietysti se, että Netflix-sarjojen jaksojen pituus voi vaihdella reippaastikin, kun taas mainosrahotteisella Fox-kanavalla pyörivien Simpsonien jokaisen episodin on oltava samanmittainen.

Perinteisten vitsien ja kielellä leikittelyn lisäksi sarja nauraa myös itselleen. Kannattaa kiinnittää myös huomiota kaikkeen taustalla tapahtuvaan, sillä huvittavia pikkujuttuja on käynnissä koko ajan.

Jos Simpsonit oli ainakin joskus mestarillinen satiiri perinteisistä sitcomeista ja Futurama kritisoi kaiken kohelluksen keskellä muun muassa kerskakulutusta, niin Disenchantment on ainakin jollain tasolla feministinen sarja, joka keikauttaa genreroolit päälaelleen. Mitään syvällistä se ei ainakaan alussa onnistu tasa-arvosta sanomaan, mutta mahdollisuudet moiseen ovat olemassa.

Kahden jakson perusteella Disenchantment vaikuttaa laadukkaalta Groening-viihteeltä, jonka parissa tuli naurettua ääneen vähän väliä. Toivotaan muiden jaksojen tason pysyvän vähintään yhtä korkealla. Mistään mestariteoksesta ei tietenkään voi vielä tässä vaiheessa puhua, mutta eivät Simpsonit tai Futuramakaan moisia heti alussa olleet.

Disenchantmentin kaikki 10 jaksoa tulevat tarjolle Netflixiin ensi perjantaina 17. elokuuta, jolloin ainakin allekirjoittanut aikoo ahmia koko kauden kerralla.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat