Uusimmat

Arvostelu Uusi Masters of the Universe: Revelation -sarja pelaa pelkällä nostalgialla, mutta saa vanhan fanin pahalle tuulelle

25.07.2021 10:38 Aki Lehti

Kevin Smithin Masters of the Universen maailmasta on kadonnut taikuus ja sen myötä myös ilo sekä hauskuus.

Masters of the Universe: Revelation -animaatiosarjan ennakkojaksojen mukana tuli pääpäsmäri Kevin Smithin viesti kriitikoille, jossa hän korostaa sitä, ettei halua pilata uudella tulkinnallaan fanien mukavia lapsuudenmuistoja. Smith kirjoittaa myös, että lähdemateriaalin kunnioittaminen oli tekijöiden ykkösprioriteetti.

Smith tiimeineen unohtaa She-Ra: Princess of Power -spinoffin ja muut sen jälkeen nähdyt piirretyt kokonaan ja jatkaa suoraan siitä mihin 1980-luvun sarja jäi. Kohdeyleisö on aikuiskatsojat, joilla on nostalginen side alkuperäispiirrettyyn tai leluihin joita se markkinoi.

Revelation seisoo He-Man and the Masters of the Universe -sarjaa tukevammin omilla jaloillaan, eikä ole alkuperäisen tavoin pelkkä lelumainos. Uutuus myös näyttää todella komealta ja sen ääninäyttely on ensiluokkaista. Harmi kyllä Revelationin katsomisesta tulee lähinnä kiukkuiseksi.

Lopputeksti spoilaa sarjan ensimmäisen jakson yhtä juonenkäännettä, koska ilman sen paljastamista kantavan idean käsittely on melko mahdotonta.

Tunnustetaan tähän väliin, etten itse ollut aikoinaan sarjan superfani, vaikka sitä tulikin tuijotettua ahkerasti Sky Channellilta. Suomessa sarja alkoi kolmoskanavalla vuonna 1987, jolloin ainakin olin jo liian vanha innostuakseni He-Manin seikkailuista. Sarjakuva kyllä kiehtoi, kuten myös He-Man-ukkelit, joita viisi vuotta nuoremmalla veljelläni oli huima määrä.

Suurta tunnesidettä ei siis löydy, mutta Revelation-sarja onnistuu silti ärsyttämään. Syy ei suinkaan ole se, että pääosiin on nostettu naishahmot, eikä He-Mania nähdä sarjassa juuri lainkaan. Revelation kiukuttaa lähinnä siksi, ettei sen katsominen ole hauskaa. Sarja synkistelee aivan liikaa ja osa sen hahmoista on rasittavia kitisijöitä, joita kiinnostaa lähinnä oma napa.

Uutuuden mainostettiin olevan aikuisille suunnattu. Se onkin aiempaa väkivaltaisempi ja hahmoissa on enemmän syvyyttä, mutta Eternia-planeetalta vaikuttaa kadonneen taikuuden lisäksi myös kaikki ilo.

Kymmenestä jaksosta koostuvan kertomuksen ei tarvitsisi olla pelkkää kevyttä hattaraa ja hyväntuulista satua, mutta päähenkilöiden elämä fantasiamaailmassa on ainakin nyt tarjolle tulleiden viiden jakson perusteella lähes pelkkää kurjuutta. Seikkailut, taistelut ja hahmojen väliset suhteet eivät viihdytä tai kiinnosta, koska yleisfiilis on lähinnä masentava.

Ensimmäinen jakso The Power of Greyskull lupaa hyvää. Netflixin Castlevania-sarjasta tuttu Powerhouse Animation Studios on tehnyt komeaa jälkeä. Animaatio on yksityiskohtineen aivan eri luokkaa kuin alkuperäisteoksessa. Taistelut näyttävät upeilta, ja ääninäyttelijät osaavat hommansa, vaikka Mark Hamillin Skeletor kuulostaakin ehkä hieman liian samalta kuin hänen Jokerinsa.

Sarah Michelle Gellar toimii Teelan äänenä, Liam Cunningham on Man-At-Arms, Lena Headey lainaa ääntään Evil-Lynille ja Chris Wood He-Manille, mutta vain hetken. Sekä Skeletor että He-Man heittävät henkensä jo ensimmäisessä jaksossa. Loput neljä episodia ovatkin sitten pelkkää alamäkeä.

He-Mania tai Castle Greyskullia ei enää ole ja taikuus on kadonnut melkein kokonaan Eternia-planeetalta. Päähenkilöksi nousevasta Teelasta on tullut palkkasoturi. Pelastaakseen kotiplaneettansa ja koko maailmankaikkeuden Teela lyöttäytyy yhteen vanhojen vihollistensa Evil-Lynin ja Beast Manin (Kevin Michael Richardson) kanssa.

Yksi Revelationin hyvistä ideoista on näyttää se, etteivät Skeletorin entiset kätyrit ole yksiselitteisesti pahoja. Eternian fantasiamaailmassa on nyt myös harmaan sävyjä, eivätkä sen sankarit ole vailla vikoja. Sarja myös sekä syventää että osittain kritisoi olemassaolevaa mytologiaa.

Mukana on samaa fiilistä kuin onnellisimpina aikoina vain muutamaan otteeseen. Vaikka kaikkea ei keikautetakaan päälaelleen, niin silti Smith tiimeineen lupauksistaan huolimatta osoittelee melkeinpä sormella eri asioita, jotka heidän mielestään olivat väärin sarjan kaanonissa.

Revelation uhkaa tukehtua synkistelynsä alle ja ottaa itsensä aivan liian tosissaan. Mitään kieli poskessa tehtyä parodiaa alkuperäissarjasta en kaipaa, mutta mukana voisi olla huomattavasti enemmän huumoria. Mitään raja-aitoja sarja ei kaada, vaikka nostaakin pääosaan naissankarin ja tuo sen hahmoihin runsaasti lisää syvyyttä. Päivitys vuoteen 2021 ei kuitenkaan ole niin radikaali kuin tekijät ehkä kuvittelevat, vaan se tuntuu lähinnä päälleliimatulta.

”Realistisempi” ja ”aikuisempi” lähestymistapa on imenyt Masters of the Universesta lähes kaiken hauskuuden. Faneja on ilmeisesti ärsyttänyt se, että päähenkilö ei ainakaan nyt tarjolle tulleissa jaksoissa ole He-Man, vaan Teela. Sillä onko sankari mies, nainen tai muunsukupuolinen ei ole mitään merkitystä, toisin kuin sillä että Teelasta on tehty lähes sietämättömän itsekeskeinen hahmo.

Revelation on melkoinen pettymys, sillä sarjan olisi voinut päivittää tähän päivään helposti hukkaamatta alkuperäisen tunnelmaa melkeinpä kokonaan. Viides jakso päättyy tietysti cliffhangeriin, joten eiköhän loputkin jaksot tule katsottua. Toivottavasti sankarit saavat palautettua taikuuden ja ilon mahdollisimman pian Eternialle ja sitä myötä myös sarjaan.

Kasuaali katsoja tuskin saa Masters of the Universe: Revelationista mitään irti, vaikka sen on tarkoitus toimia omana kokonaisuutenaan. Päivityksestä huolimatta se on silti aikuiselle ei-fanille aivan liian lapsellinen. Nostalgialasit silmillä Revelationista tulee jokusesta hyvästä ideasta ja hienosta teknisestä toteutuksesta huolimatta lähinnä pahalle päälle.

Masters of the Universe: Revelation -sarjan 1. kauden viisi ensimmäistä jaksoa tulivat tarjolle Netflixiin 23. heinäkuuta. Loput viisi jaksoa nähdään ilmeisesti vielä myöhemmin tänä vuonna.

Aki Lehti

”Olen Muropakettia vuodesta 2010 asti avustanut freelancetoimittaja, jonka ominta alaa on popkulttuuri – musiikki, elokuvat ja kirjallisuus. Muroon rustaan lähinnä elokuva- ja tv-arvosteluja sekä niihin liittyviä uutisia ja haastatteluja. Kirjoitan säännöllisesti myös Keskisuomalaiseen, Savon Sanomiin, Karjalaiseen ja Etelä-Suomen Sanomiin. Tekstejäni on julkaistu myös esimerkiksi Helsingin Sanomissa, HS Metrossa ja useissa asiakaslehdissä. Levyarvosteluja olen kirjoittanut reilun 20 vuoden aikana lähes 1500 kappaletta ja henkilöhaastatteluja myös melkein nelinumeroisen määrän. Lempparielokuvani ovat usein niitä, jotka eivät Suomessa pääse laajempaan levitykseen, eli leffafestarikama laidasta laitaan. Lähellä sydäntä ovat esimerkiksi amerikkalainen indie-elokuva ja korealaistuotannot. Vapaa-aikani kuluu elokuvien lisäksi musiikin, kirjojen ja sarjakuvien parissa kyynelehtiessä.”

Muropaketin uusimmat