Uusimmat

Beverly Hills Cop 4 sai nimen ja kaksi uutta näyttelijää – Odotettu elokuva julkaistaan Netflixissä

30.08.2022 18:00 Muropaketin toimitus

Eddie Murphy palaa päärooliin tulevassa Beverly Hills Cop: Axel Foley -elokuvassa.

Neljäs Beverly Hillsin kyttä -elokuva on saanut viralliseksi nimekseen Beverly Hills Cop: Axel Foley, uutisoi Deadline. Mark Molloyn ohjaaman ja Will Beallin käsikirjoittaman Netflix-elokuvan tuotanto on vihdoin aloitettu.

Eddie Murphy palaa Netflixillä julkaistavan elokuvan nimirooliin, minkä lisäksi hän toimii myös yhtenä elokuvan tuottajista.

Uutisen mukaan tulevaan elokuvaan on kiinnitetty myös kaksi uutta näyttelijää, sillä joukkoon liittyvät Taylour Paige ja Joseph Gordon-Levitt. Uutinen ei kuitenkaan kerro, ketä heidän roolihahmonsa ovat.

Ensimmäinen, Martin Brestin ohjaama Beverly Hillsin kyttä -elokuva julkaistiin vuonna 1984. Se sai kaksi jatko-osaa vuosina 1987 ja 1994. Neljännen elokuvan julkaisupäivää ei ole vielä paljastettu.