Uusimmat

Dyyni: Osa kolme voi ilmestyä yllättävänkin pian – Denis Villeneuve ei pystynyt pysymään metsässä

Kuva: © 024 Warner Bros. Entertainment Inc.

21.10.2024 08:29 Muropaketin toimitus

Ohjaaja Denis Villeneuve’n tauko jäi odotettua lyhyemmäksi. 

Deadline jututti Denis Villeneuve’ta Lontoon elokuvajuhlilla. Ohjaaja kertoo kolmannen Dyyni-elokuvan voivan ilmestyä odotettua nopeammin. Hän ei halua mainita tarkkoja aikatauluja, mutta sanoo kuvausten voivan alkaa ehkä vuonna 2026.

Villeneuve’n oli tarkoitus pitää pidempi tauko Dyyni: Osa kaksi -elokuvan jälkeen, mutta toisin kävi.

”Olen tällä hetkellä käsikirjoitusmoodissa. Taidan päätyä takaisin kameran taakse nopeammin kuin kuvittelin. Minun oli tarkoitus painua metsään keskelle ei-mitään kakkososan jälkeen, mutta siellä pidempään pysyminen ei tuntunut luontevalta.”

Villeneuve ei edellenkään halua käyttää elokuvasta nimeä Dyyni: Osa kolme, koska se on erillinen osa kahden ensimmäinen leffan muodostamasta kokonaisuudesta.

Dyynin messias -kirjaan perustuvassa leffassa nähdään ohjaajan mukaan odotetusti ainakin Timothée Chalamet, Zendaya, Florence Pugh ja Anya Taylor-Joy.

”Ilman heitä kolmatta elokuvaa ei voi tehdä, joten tuttujen kasvojen on palattava rooleihinsa.”

HBO:n kuudesta jaksosta koostuva Dune: Prophecy -sarja pyörähtää käyntiin Max-palvelussa maanantaina 18. marraskuuta. Se perustuu Brian Herbertin ja Kevin J. Andersonin Sisterhood of Dune -romaaniin.