Uusimmat

Netflix aikoi tehdä jatko-osan Heath Ledgerin elokuvalle – luopui ideasta kun algoritmi torppasi sen

Kuva © Netflix

24.04.2024 07:50 Muropaketin toimitus

Netflix aikoi tehdä jatkoa vuoden 2001 A Knight’s Tale -elokuvalle.

Ohjaajana ja erityisesti käsikirjoittajana tunnettu Brian Helgeland kertoo Inversen jutussa suunnitelmista tehdä jatko-osa Heath Ledgerin tähdittämälle A Knight’s Tale -elokuvalle, jonka hän ohjasi ja käsikirjoitti.

Helgeland on tunnetaan myös muun muassa Mystic River -ja L.A. Confidential -elokuvien käsikirjoittajana, joista jälkimmäisestä hän voitti Oscarin.

”Yritin kaupata A Knight’s Tale -elokuvan jatko-osaa Sonylle, joka omistaa sen oikeudet. He olivat kiinnostuneita tekemään sen yhdessä Netflixin kanssa. Käsittääkseni Netflix testaili jatkon ideaa algoritmiensa avulla, joiden mukaan siitä ei tulisi menestystä. Se on melko omituista, sillä A Knight’s Talen suosio tuntuu vain kasvavan vuosi vuodelta.”

Vuoden 2001 A Knight’s Tale oli hitti, joka tuotti lippuluukuilla noin 117 miljoonaa dollaria. Leffassa nähtiin Ledgerin lisäksi muun muassa Paul Bettany ja Alan Tudyk.