Uusimmat

Samuel L. Jackson haluaa palata Star Wars -rooliinsa ja mukaan The Mandalorianiin

Kuva: Lucasfilm

16.03.2022 19:00 Muropaketin toimitus

Samuel L. Jackson esitti Mace Windua kolmessa Star Wars -elokuvassa.

Samuel L. Jacksonin esittämä Mace Windu heitti näennäisesti henkensä Star Wars -elokuvassa Sithin kosto. Hahmon varsinaista kuolemaa ei kuitenkaan näytetty, minkä vuoksi Jackson elättelee edelleen toiveita hahmon paluusta jossakin Star Wars -tuotannossa.

Comic Bookin uutisen mukaan Jackson on puhunut asiasta myös The Mandalorian -sarjaa ohjaavalle Bryce Dallas Howardille. Jacksonin mielestä Mace Windu voisi hyvin palata takaisin yksikätisenä jedinä – Star Warsillahan on pitkä historia yksikätisten hahmojen osalta.

“Tein Bryce Dallas Howardin kanssa elokuvaa ja koska hän myös ohjaa The Mandaloriania, sanoin hänelle, että voisiko hän vähän autella kaveria, että hänhän kuitenkin tykkää minusta. Hänen mielestään olen ihan mahtava, joten sanoin, että olen valmis, ottakaa minut takaisin. Voin opetella valomiekkailemaan vasemmalla kädellä”, Jackson selittää.

The Mandalorianin kolmatta kautta kuvataan parhaillaan ja sen on määrä valmistua julkaistavaksi Disney+:lla tämän vuoden puolella.

MAINOS | Marvelia, Star Warsia ja paljon muuta – Tilaa Disney+ hintaan 8,99 € / kuukausi tai 89,90 € / vuosi