Uusimmat

Tämä on kamala päivä jokaiselle Clint Eastwoodin fanille – ”Miksei kukaan sanonut ohjaajalle tästä mitään?”

29.10.2021 09:22 Muropaketin toimitus

Clint Eastwood, 91, on tehnyt elokuvia 1950-luvulta lähtien. Tänään ensi-iltansa saava Cry Macho on ohjaaja-näyttelijän koko uran hirvittävimpiä tekeleitä.

Voi Clint minkä teit.

Million Dollar Babyn, Gran Torinon, Täydellisen maailman ja Armottoman ohjaaja ei ehkä ole ollut enää viime vuosina kovimmassa iskussaan, mutta Richard Jewellin ja Sullyn kaltaiset elokuvat ovat silti olleet oikein katsottavia. Cry Macho sen sijaan ei sitä ole. Elokuva on niin vaivaannuttavan huono, että Muropaketin kriitikko Joonas Pikkarainen joutui vertaamaan näkemäänsä jopa kesäteatteriin, eikä se ole koskaan hyvä merkki:

Cry Macho onkin kerronnassaan huvittavan epäjohdonmukainen – ja ennen kaikkea vain tylsä – mikä johtaa lähes täydelliseen välinpitämättömyyteen näkemäänsä kohtaan. Asiaa ei myöskään auta lähes kesäteatterimaiset näyttelijäsuoritukset, jotka vaikuttavat siltä kuin Eastwood olisi ajautunut kesken kuvausten vanhuudenhöperyyteen, eikä kukaan tuotantoryhmästä ole uskaltanut sanoa mitään. Näyttelijä puheleekin läpi elokuvan kuin itselleen, toistaen fraaseja ja mumisten olemattomia, mikä voi olla yhtä hyvin tarkoin valittu hahmonpiirre kuin Eastwoodin lipsuminen toden ja fiktion välillä.

Lue koko kirjoitus täältä:

Arvostelu | Clint Eastwoodin uusi Cry Macho -elokuva on aivan totaalinen epäonnistuminen

Cry Machon on haukkunut maanrakoon myös legendaarinen elokuvantekijä Paul Schrader:

“Se on epäonnistunut ihan kaikessa” – Clint Eastwoodin uusi Cry Macho -elokuva sai Paul Schraderilta täystyrmäyksen

Mikäli Cry Macho kiinnostaa kaikesta huolimatta, suosittelemme säästämään leffalippurahat ja katsomaan elokuvan joulukuussa suoratoistona:

Clint Eastwoodin uusi Cry Macho -elokuva julkaistaan HBO Maxissa ilman lisähintaa vain 45 päivää Suomen ensi-illan jälkeen

Toivottavasti Clint Eastwood ehtii vielä ohjata urallaan edes elokuvan tai pari. Olisi valitettavaa, jos Cry Macho jäisi legendan viimeiseksi työksi.

Muropaketin uusimmat