Uusimmat

Tänään tv:ssä: 16-vuotias elokuvaklassikko, jonka viimeistä repliikkiä ei vieläkään kukaan tiedä – ”Se ei kuulu muille”, totesi ohjaaja

07.10.2019 06:59 Muropaketin toimitus

Maanantai-illan elokuva on jo vanha tuttu Suomen televisiosta, mutta onneksi laatuelokuvat kestävät useammankin katselukerran.

Leikitään hetki että tänään TV5:llä kello 22.00 alkava Lost in Translation (2003) kaipaisi esittelyä:

”Oscar-palkitussa elokuvassa ikääntynyt filmitähti ja yksinäinen nuori nainen tapaavat sattumalta tokiolaisessa luksushotellissa. Kumpikin käy tahollaan läpi omaa kriisiään, ja lopulta he päätyvät viettämään hetken aikaa yhdessä oudossa kaupungissa.”

Virgin Suicidesilla (1999) läpimurtonsa tehneen Sofia Coppolan elokuvaa tähdittävät Scarlett Johansson ja Bill Murray. Harvoista sivuosista voi bongata Giovanni Ribisin ja Anna Farisin.

Kiitosta Lost in Translation on kerännyt mm. tavastaan kuvata ihmissuhteita aikuisella tavalla, unenomaisesta tunnelmastaan ja pääparin hienoista roolisuorituksista. Moni on myös ihastunut elokuvan lopetukseen: kuiskattua viimeistä repliikkiä eivät katsojat saa kuulla, mikä on herättänyt monenlaista arvailua 16 vuoden aikana.

”Ihmiset aina kysyvät minulta, mitä siinä sanotaan. Pidän Billin [Murray] vastauksesta – se on rakastavaisten oma asia, ja jätän sen siihen”, Sofia Coppola totesi IndieWiren haastattelussa viime vuonna.