Uusimmat

Tänään tv:ssä: Yksi elokuvahistorian turhimmista jatko-osista – ei löydy Suomen suoratoistopalveluista

Kuva: © Jonas Leupe

29.12.2023 09:10 Muropaketin toimitus

Steven Spielbergin vuonna 1975 valmistunut Tappajahai (Jaws) oli elokuva-alaa mullistanut klassikko, jota pidetään edelleen suuressa arvossa. Samaa ei voi sanoa ilman Spielbergiä tehdystä jatko-osasta.

Vain yhdeksän miljoonan dollarin budjetilla tehty Tappajahai keräsi maailmanlaajuisesti 476,5 miljoonan dollarin lipunmyynnin. Joten vaikka jatko-osakiima ei ollut vielä 70-luvulla likimainkaan samoilla kierroksilla kuin nykyään, totta kai Universal Pictures halusi hitille jatko-osan – ja sellaisen teki.

Steven Spielberg ei Tappajahai 2:n ohjaajaksi palannut, joten hänen tilalleen palkattiin John D. Hancock. Toimintakohtausten tekeminen oli kuitenkin Hancockille niin haastavaa, että studio erotti hänet ja otti tilalle Jeannot Szwarcin. Elokuvan tekeminen ei lähtenyt vielä sittenkään kunnolla käyntiin, sillä rooliinsa vain pakon edessä palannut Roy Scheider ei tullut toimeen ohjaajan kanssa.

Kesäkuussa 1978 Tappajahai 2 saatiin kuitenkin valmiiksi. Elokuvasta tuli edeltäjänsä vanavedessä menestys, mutta ei yltänyt likimainkaan samanlaiseen suosioon. Lipunmyynti pysähtyi 208 miljoonan dollarin jälkeen, ja kriitikot kommentoivat elokuvaa paljon nuivemmin. Elokuvasarja ei kuitenkaan päättynyt vielä tähänkään, kuten jokainen vuoden 1983 legendaarisen huonon Tappajahai 3:n nähnyt satavarmasti muistaa…

Sub esittää Tappajahai 2:n tänään kello 21.00. Kuukausimaksullisista suoratoistopalveluista elokuvaa ei löydy, mutta vuokra- ja myyntiversiot ovat saatavilla.

Muropaketin uusimmat