Uusimmat

The Flash on nyt nähty: “Yksi kaikkien aikojen parhaista supersankarielokuvista”

26.04.2023 08:56 Muropaketin toimitus

The Flash

The Flash -elokuva saapuu teattereihin vihdoinkin kesäkuussa. Maailmanensi-ilta järjestettiin kuitenkin jo viime yönä Suomen aikaa CinemaCon-tapahtumassa.

Yleisö on ollut The Flashista haltioissaan, uutisoi The Hollywood Reporter.

Varsinaisia arvioita saadaan odotella vielä, mutta somereaktioissa Andy Muschiettin on kerrottu ohjanneen yhden kaikkien aikojen supersankarileffoista. Ottaen huomioon, millainen määrä trikoosankareita on seikkaillut valkokankaalla etenkin vuoden 2008 jälkeen, on julistus melkoisen voimakas.

Alla lyhyt otanta The Flashin elokuva-alan ammattilaisilta keräämistä kommenteista.

The Flashin ensiesityksen yhteydessä elokuvasta julkaistiin uusi traileri, jonka voi katsoa alta.

Suomen elokuvateattereihin 14. kesäkuuta saapuvan The Flashin pääosissa nähdään Ezra Miller, Sasha Calle, Michael Shannon, Ron Livingston, Maribel Verdú, Kiersey Clemons, Antje Traue ja Michael Keaton, joka palaa nyt Batmanin rooliin yli 30 vuoden tauon jälkeen.

Maailmat ryskyvät elokuvassa “The Flash”, kun Barry käyttää supervoimiaan palatakseen ajassa taaksepäin ja muuttaakseen menneisyyden tapahtumia. Mutta kun Barryn yritys pelastaa perheensä tulee muuttaneeksi myös tulevaisuutta, hän joutuu vangiksi sellaiseen todellisuuteen, jossa kenraali Zod on palannut ja uhkaa täydellisellä tuholla, mutta kyseisessä maailmassa ei ole supersankareita, jotka auttaisivat. Paitsi jos Barryn onnistuu taivutella hyvin erilainen Batman palaamaan tositoimiin ja pelastamaan vangiksi joutuneen kryptonilaisen… vaikkakaan ei juuri sitä, jota hän etsii. Lopulta pelastaakseen vieraan maailman ja palatakseen tuttuun tulevaisuuteen Barryn on pidettävä vauhtia henkensä edestä. Mutta riittääkö edes äärimmäinen uhraus palauttamaan universumin tolalleen?