Tom Hardy yllätti isosti: Mad Max -tähti saapui taistelulajiturnaukseen ja sitten vielä voitti kultaa

22.09.2022 12:45 Muropaketin toimitus

Tom Hardylla on sininen vyö brasilialaisessa jujutsussa.

Mad Max -tähtenäkin tunnettu Tom Hardy yllätti viime viikonloppuna brasilialaisen jujutsun turnauksessa Britanniassa, uutisoi Guardian. Hän osallistui Milton Keysissä järjestettyyn avoimeen turnaukseen viime lauantaina nimellä Edward Hardy, joka on hänen virallinen nimensä.

Hardy myös voitti turnauksessa kultaa ja hänen vastustajansa Danny Appleby kehui näyttelijää yhdeksi kovimmista vastustajista, mitä hänellä on koskaan ollut.

“Olen osallistunut noin kuuteen turnaukseen ja päässyt palkintokorokkeelle asti niistä jokaisessa. Mutta hän oli ehkä kovin vastustaja, mitä minulla on koskaan ollut – hän todellakin tekee kunniaa Bane-hahmolleen”, kommentoi Appleby verraten näyttelijää tämän The Dark Knight Rises -elokuvassa esittämään lihaskimppuun.

Appleby kertoo olleensa vastustajansa kohdatessaan kieltämättä hieman yllättynyt.

“Olin ihan pökerryksissä. Hän sanoi minulle: ’unohda että se olen minä ja tee juuri sitä mitä normaalistikin tekisit’”, hän kertoo.

Turnauksen järjestäjät kehuivat Hardya “todella mukavaksi kaveriksi”, joka ei pyrkinyt nostamaan itseään esille muiden ottelijoiden joukosta vaan tuntui ihan tavalliselta lajin harrastajalta.

Guardian julkaisi Hardyn voitto-ottelusta myös pienen videon.