Uusimmat

Guardians of the Galaxy 2 palauttaa valkokankaalle älyvapaan Marvel-hahmon

11.03.2016 09:08 Tatu Junni

Guardians of the Galaxy Vol 2:n kuvaukset ovat parhaillaan käynnissä ja kuvauspaikalta kantautuu mielenkiintoisia huhuja.

Viime aikojen herkullisin väite on, että Sylvester Stallone on kiinnitetty James Gunnin ohjaamaan avaruusseikkailuun.

Toinen mehukas huhu kuuluu, että ensimmäisessä Guardians of the Galaxy -elokuvassa nopeasti nähty Howard-ankka palaa kuvioihin. Uproxx-sivuston mukaan vuoden 2014 yllätyshitin piilokohtauksessa ryyppäillyt siivekäs pääsee tällä kertaa paremmin esille, joskaan hahmon roolista tarinassa ei ole vielä tietoa.

Steve Gerberin ja Val Mayerikin underground-ankka on Marvelin omituisimpia otuksia, joka sai oman elokuvansa jo 1980-luvulla.

Keväällä 2017 ilmestyvää Guardians of the Galaxy Vol 2 Chris Pratt, Zoe Saldana, Dave Bautista, Michael Rooker, Karen Gillan, Vin Diesel, Bradley Cooper, Sean Gunn ja Glenn Close.

Tatu Junni

Olen toiminut Otavamedian eri sivustojen tuottajana ja toimittajana vuodesta 2007 lähtien. Ensin Plaza.fi:n elokuva- ja musiikkiosio Kaistalla, myöhemmin eDomessa ja Domessa, ja nykyään sitten Muropaketissa. Osallistun juttujen kirjoittamiseen aktiivisesti etenkin elokuvaosiossamme, joka on käsittelemistämme aiheista minulle läheisin.

Muropaketin uusimmat