Uusimmat

Horton (***)

21.03.2008 08:55 Hanna Näsänen

HortonIce Age -elokuvien tekijöiden uusin animaatio Horton todistaa loistavasti ns. perhosteorian paikkansapitävyyttä. Maahan putoavalla kastanjalla voi olla kohtalokkaita seuraamuksia. Tällä kertaa pulaan joutuu Whovillen kaupunki.

Horton perustuu Dr. Seussin lastenkirjaan Horton Hears a Who!. Theodor Seuss Geisselin Tohtori Seuss -taiteilijanimellä julkaisemat kirjat kuuluvat amerikkalaisten lasten pakolliseen lukemistoon. Suomessa tohtorin teoksia tunnetaan lähinnä viime vuosien elokuvasovituksista. The Cat in the Hat julkaistiin vuonna 2003 nimellä Katti. Vuonna 2000 The Grinchin pääosassa nähtiin Jim Carrey, joka tähdittää myös tätä uusinta Dr. Seuss -sovitusta.

Maahan putoava kastanja aloittaa ketjureaktion, jonka seurauksena pieni tomuhiukkanen leijailee Noolin viidakkoon ja ohittaa Horton-elefantin kesken tämän kylpyhetken. Hortonin ihmetys on suuri, kun hiukkasesta kuuluu pienen pieni ääni, mutta ensi hetkestä hänelle on selvää, että äänen omistajaa on suojeltava viidakon vaaroilta. Muiden eläinten on vaikea ymmärtää Hortonin intoa, koska vain elefantin tarkat korvat kuulevat pienen äänen.

Salaperäisen äänen omistajaksi paljastuu Whovillen kaupungin pormestari, jolla ei ole aavistustakaan siitä, että hänen kaupunkinsa sijaitsee pienellä pölyhiukkasella. Myös pormestarilla on vaikeuksia vakuuttaa muita jättiläismäisen, mutta näkymättömän elefantin olemassaolosta. Ennen kuin Whovillen kaupunki on taas turvassa, saavat sekä Horton että pormestari kokea monenmoisia seikkailuja raa’an korppikotka Vladin kynsissä ja positiiviseen ajatteluun takertuneiden kaupungin isien armoilla.

Horton ja apila

Viidakon elämää on animaatioissa nähty ennenkin, eikä Hortonilla ole siihen juuri muuta uutta tarjottavaa kuin epäluonnollisissa väreissään lähes ärsyttävät kengurut. Mielenkiintoisimmat kohtuakset nähdäänkin Whovillessä, jossa sekä Tohtori Seuss ja animaattorit ovat saaneet päästää mielikuvituksensa valloilleen hullunkurisia taloja ja laitteita piirtäessään.

Elokuvan hassunhauskat hahmot pohjautuvat vahvasti Tohtori Seussin alkuperäiskuvituksiin. Elokuvan hauskimmaksi hahmoksi nousee yksi Hortonin oppilaista. Katie on eriskummallisuudessaan ihastuttava pikku eläin, jonka sanaton ilmeily on välillä suorastaan kammottavaa.

Tapahtumien alkusysäys on upeaa ja mukaansatempaavaa animaatiota. Valitettavasti lähes koko elokuva tuntuu siihen verrattuna hieman lattealta, vaikka myös myöhemmin elokuvassa nähtävä suunnaton apilapelto tekee mykistävän vaikutelman. Viime vuosikymmenellä animaatiotekniikassa tapahtuneet kehitysloikat ovat saattaneet katsojat odottamaan uusilta elokuvilta jotain ihmeellistä. Sitä Horton ei tarjoile, vaikka muuten onkin ihan mukiinmenevä koko perheen elokuva. Ilman hämmästyttäviä teknisiä vippaskonsteja on esimerkiksi elokuvan loppuhuipennukseen, jossa Whovillen asukkaat antavat kaikkensa tullakseen kuulluiksi viidakossa, saatu upea draivi ja asiaankuuluvaa jännitystä.

Pormestari

Alkuperäisversiossa kuullaan päärooleissa Jim Carrey ohella muun muassa Steve Carell ja Will Arnett. Suomenkielisessä versiossa äänistä vastaavat Antti L. J. Pääkkönen, Eero Milonoff (Ganes) ja Tommi Korpela (Miehen työ).

Vuonna 1954 julkaistussa lastenkirjan on tietenkin oltava opettavainen. Hortonilta opimme, että ongelmia ei saa Whovillen kaupunginjohdon tavoin lakaista maton alle sekä uskollisuuden ja tasa-arvon merkityksen. ”A person’s a person, no matter how small.” Joidenkin repliikkien lisäksi Tohtori Seussin tunnuksenomaista nokkelaa riimittelyä on onneksi saatu elokuvaan mukaan kertojanäänen muodossa. Ennen kaikkea on Horton kuitenkin hyvänmielen elokuva lapsille ja lapsenmielisille.

Osallistu Horton-kilpailuun!

3/5

PlusMiinusNolla
+ Sympaattisen tarinan opetuksia ei esitetä saarnaavaan sävyyn
+ Monet pikkuvitsit naurahduttavat aikuistakin
– Animaatiotekniikka ei hämmästytä totuttuun tapaan

Horton (Horton Hears a Who!)
(Yhdysvallat 2008)
Sallittu

Ohjaus: Jimmy Hayward ja Steve Martino
Käsikirjoitus: Ken Daurio ja Cinco Paul Dr. Seussin kirjan pohjalta
Pääosissa: Jim Carey, Steve Carell, Carol Burnett, Will Arnett

Kesto 88 min

Muropaketin uusimmat