Jälleen uusiksi tehdystä The Invisible Man -kauhuelokuvasta julkaistiin kaksi kohtausnäytettä

18.02.2020 18:01 Muropaketin toimitus

Ensi viikolla ensi-iltansa saava Näkymätön mies -leffa on kerännyt kehuja.

Universal Pictures ja Blumhouse Productions ovat julkaisseet kaksi kohtausnäytettä Leigh Whannellin ohjaamasta, ties kuinka monennesta The Invisible Man -scifikauhuleffasta, jonka pääosissa nähdään Elisabeth Moss ja Oliver Jackson-Cohen.

Kunnon arvioita elokuvasta ei saa vielä julkaista, mutta lyhyet somekommentit ovat sallittuja ja niissä leffa on kerännyt pääosin kehuja

The Invisible Man kertoo Mossin esittämästä Cecilia Kassista, joka saa kuulla Jackson-Cohenin näyttelemän omistushaluisen ja väkivaltaisen ex-miehensä kuolleen. Hän ei kuitenkaan usko exänsä olevan oikeasti kuollut, vaan muuttuneen näkymättömäksi.

The Invisible Man saa ensi-iltansa 28. helmikuuta. Elokuvasta on tehty ties kuinka monta eri versiota, joista ensimmäinen oli James Whalen ohjaama vuoden 1933 klassikko.

Leffan virallinen synopsis kertoo seuraavaa:

”Se mitä et näe, voi satuttaa sinua. Emmy-voittaja Elisabeth Moss (Us, The Handmaid’s Tale) tähdittää kylmäävää modernia versiota Universalin klassisen hirviöhahmogallerian tarinasta.

Cecilia Kass (Moss) on irtautumassa suhteesta väkivaltaiseen ja kontrolloivaan mieheen. Hänen sisarensa, ystävänsä ja teini-ikäinen tyttärensä auttavat häntä pakenemaan keskellä yötä ja piiloutumaan.

Kun entinen miesystävä yllättäen kuolee oman käden kautta ja jättää tälle mittavan perinnön, Cecilia epäilee huijausta. Oudot yhteensattumat muuttuvat pian hengenvaarallisiksi ja pian hänen läheisensä ovat uhattuna. Cecilian mielenterveys alkaa rakoilla, kun hän yrittää epätoivoisesti todistaa, että hänen kannoillaan on joku, jota kukaan ei näe.”