Uusimmat

Katso traileri: Markku Pölönen palauttaa rallielokuvat valkokankaalle

27.01.2009 13:06 Muropaketin toimitus

Markku Pölösen vauhdikas komedia Ralliraita saa ensi-iltansa 27. helmikuuta. Elokuva on Pölösen hilpeä kunnianosoitus rallihullulle kansalle. Viimeisestä kokoillan ralli-elokuvasta onkin jo aikaa. Risto Jarvan ”Bensaa Suonissa” valmistui vuonna 1970, eli liki 40 vuotta sitten.

”Komedia on kansan keskuudessa suuresti arvostettu ja kaivattu lajityyppi. Verbaalinen ilottelu, hurtti ’turparalli’ on aina huvittanut suomalaisia, enkä itse ole poikkeus. Meillä on syntymälahjana suippo kielikorva. Haaveeni on tässä Ralliraita-elokuvassa yhdistää nopeatempoinen rallikuvasto ja roiseja yksirivisiä mälväävät perus-erkit. Heitä riittää, Suomessa on 650 000 rallia vakavana harrastuksenaan seuraavaa ihmistä”, ohjaaja kertoo.

Pölösen mukaan ”Ralliraita-elokuvan vahvinta maustetta ovat roolihahmot, joissa on tarttumapintaa (joissakin melkein kahva) ja salamapallona poukkoilevat one linerit.” Elokuvassa nähdäänkin iso joukko suomalaisen komedian huippuja.

Elokuvan tarina on seuraavanlainen:

Seppo ”Sladi” Pesonen (Heikki Silvennoinen) on entinen huippukartturi, nykyinen leipääntynyt autokouluopettaja ja Pekkarisen varikon ”Team Susan” kantava voima. Varikon elämään saapuu Sladin helsinkiläinen veljenpoika ”Luumu” (Olavi Uusivirta), joka on lähetetty maaseudun rauhaan, pois kaupungin houkutuksista. Luumu on autohullu ja solahtaa mukavasti Team Susaan mekaanikko Sukon (Peter Franzen) avulla. Pekkarisen varikko sijaitsee pahimman vastustajansa autokauppias Torpon mailla ja Torppo Junior aikoo häätää Pekkarisen vuokrankorotuksilla tiluksilta juuri ennen suuren Rallitriathlonin alkua. Mutta Sladi saa houkuteltua Torppo Juniorin ralliteamin vedonlyöntiin Triathlonin voitosta. Voittaja saa kaiken. Kyse on Team Susan elämästä ja kuolemasta!

Tarvitset flash player 8 katsellaksesi videota.

 

Muropaketin uusimmat