Uusimmat

Marvel-potkuista ja kaikesta hälystä huolimatta James Gunnin uusi kauhuelokuva julkaistaan marraskuussa

23.08.2018 21:00 Muropaketin toimitus

Guardians of the Galaxy

Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunnin tulevan kauhuelokuvan nimeä ei ole vielä julkistettu.

Disneyltä ja sen myötä Marvelilta potkut saanut Guardians of the Galaxy -ohjaaja James Gunn on mediahässäkästä huolimatta julkaisemassa Bloody Disgustingin saaman tiedon mukaan uutta elokuvaa. Elokuvan julkaisijana toimii Sony ja sen on määrä tulla valkokankaille 30. marraskuuta.

Tällä hetkellä ei ole tarkkaa tietoa siitä, mikä elokuvaprojekti on kyseessä. Gunn vihjasi Twitterissä (ks. alla) julkistavansa jotain uutta kesällä San Diegon Comic-Conissa, mutta jäätyään pois tapahtumasta myös julkistus on jäänyt roikkumaan.

Aiemmin tänä vuonna Gunn oli tuottamassa David Yaroveskyn ohjaamaa kauhuelokuvaa The Hive, joka saattaa olla nyt tämä marraskuussa julkaistava elokuva. Mikäli näin on, silloin Gunn tosiaankin olisi tuottajan roolissa, ei ohjaajana.

Jäämme seuraamaan tilannetta!