Uusimmat

Nyt on nähty Shazam! – Ensituntumat DC:n uutuudesta: “Viihdyttävä supersankarihölmöily ja voimafantasia”

28.03.2019 17:03 Muropaketin toimitus

DC:n elokuvauniversumi laajenee uudella hahmolla 5. huhtikuuta, jolloin ensi-iltansa saa Zachary Levin tähdittämä Shazam!

Ensi viikolla julkaistaan uusi DC Comicsin sarjakuviin pohjautuva elokuva Shazam! David F. Sandbergin ohjaama elokuva kertoo nimensä mukaisen, Zachary Levin esittämän supersankarin syntytarinan.

Kolme Muropaketin toimittajaa kävi pari tuntia sitten katsastamassa DC:n uutuuden Suomen ensimmäisessä lehdistönäytöksessä. Tässä ensituntumat Shazamista – varsinainen arvio tulee perinteiseen tapaan ensi-iltaviikolla.

Tatu Junni:

”Unohdetaan juoniaukot, lapsellisuus, kaavamainen kasvukertomus ja koko homman yleinen naurettavuus. Pitkitetystä lopputaistelusta huolimatta Shazam! on oikein viihdyttävä supersankarihölmöily ja voimafantasia, jonka parissa viihdyin oikein hyvin pari tuntia. Muutaman kerran repesin jopa ääneen, ensimmäistä kertaa ikinä minkään DC-leffan äärellä (”Dostojevski!” vaan sullekin, Joss Whedon).

Yltiöpäisestä ahdistuksesta ja ryppyotsaisuudesta on siis päästy eroon, mutta silti Shazamissa on yllättävän synkkiäkin kohtuksia – enkä puhu nyt vain torahampaisista hirviöhahmoista, vaan esimerkiksi tavasta, jolla vanhemmat kohtelevat lapsiaan. Rosoa siis löytyy, ja monin tavoin Shazam onkin 1980-luvun fantasialeffa 2010-luvun tehosteilla. Vaikka aikuisenkin mielenkiinto pysyy kyllä yllä, Shazamin ensisijainen kohderyhmä löytyy silti yläkoulujen ja lukioiden pihoilta.”

Helinä Laajalahti:

”Monien synkkien ja varsin ryppyotsaisesti supersankaruuteen suhtautuvien DC-elokuvien jälkeen Shazam! on piristävä poikkeus. Positiivisessa mielessä lapsellinen supersankarin syntytarina on vauhdikas ja humoristinen, mutta se käsittelee myös hankalia, lapsuuteen liittyviä aiheita kuten kiusaamista ja vanhempien tavalla tai toisella hylkäämäksi joutumista. Elokuva kuitenkin toimii teinikohderyhmänsä lisäksi myös niille aikuisille, jotka jaksavat hieman löysyttää pipoaan.

Hyväntuulinen ja viihdytetyn olon jälkeensä jättävä elokuva sisältää runsaasti viittauksia muihin DC Comicsin hahmoihin sekä myös pienen ’cameon’ ohjaaja David F. Sandbergin eräästä aiemmasta elokuvasta.

Elokuvan jälkeen jäi aika vahvasti Ramones soimaan päähän, mutta sehän nyt ei tietenkään ole paha asia se.”

Skye Borg:

”Shazam! on lämminhenkinen tarina epätavallisesta perheestä, joka onneksi samalla ujuttaa mukaan hyvinkin tummia teemoja ja hahmoja. Vaikka pääosassa on 14-vuotias poika supersankarin ruumiissa, on huumori varsin osuvaa tehdessään pilkkaa supersankarielokuvien kliseistä, eikä sorru luottamaan pelkkiin one-linereihin.

Ajoittain elokuva hukkaa jäntevimmän menonsa ylipitkiin kohtauksiin, mutta kaiken keskellä on erittäin pätevä supersankariseikkailu, joka viihdyttää varmasti. Erikoismaininta täytyy antaa elokuvan lapsihahmoille, jotka on kerrankin kirjoitettu kiinnostavasti, eivätkä jarruta tarinaa tai ole ärsyttäviä. Shazamin pieni budjetti näkyy osittain tehosteissa, mutta tämä ei häiritse menoa, sillä vauhdista nauttii liikaa.

On ilo huomata, että nykyinen DC-universumi elää ja voi hyvin Shazamin maailmassa, tästä on hyvä jatkaa eteenpäin.”